Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole tinkinyt Ukrainaa koskevista ankarista vaatimuksistaan, vaikka Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaikutti erityisesti keväällä etsivän kompromissia sodan lopettamiseksi.
Putinin viivyttelytaktiikoihin turhautunut Donald Trump tiukensi Venäjä-linjaansa ensin heinäkuussa ja jälleen syksyllä, jolloin Valkoinen talo asetti pakotteita Venäjän suurimpia öljy-yhtiöitä vastaan.
Vientitulot öljystä ja maakaasusta ovat kriittisen tärkeitä Kremlin sotatoimille ja koko valtion budjetin rahoittamiselle.
Tunnettu Venäjä-asiantuntija, professori Mark Galeotti huomauttaa Vladimir Putinin ohjanneen 40 prosenttia liittovaltion budjetista turvallisuuteen ja asevoimiin.
Maan yhteiskuntasopimus pohjautui aiemmin siihen, että vastineeksi poliittisesta tottelevaisuudesta kansalaisille tarjottiin kohoavaa elintasoa. Talouspaineessa kärvistelevä Venäjä yrittää pitää kansansa nykyisin kurissa propagandalla ja entistä rajummilla sortotoimilla.
Vladimir Putin vaikuttaa vakuuttaneen itsensä siitä, että Ukrainan ”erityisoperaatio” sujuisi ilman suurempia ongelmia ja olisi ohi muutamassa viikossa. Galeottin mukaan Venäjän eliitissä esiintyi varmasti toisenlaisiakin arvioita, mutta kukaan ei uskaltanut haastaa presidentin harhakuvitelmia.
Mark Galeotti sanoo Verkkouutisille, ettei Vladimir Putinilla vaikuta olevan minkäänlaista kiirettä sotatoimien lopettamiseksi.
– Perusteltua tai ei, hän uskoo Ukrainan olevan Venäjääkin kovemman paineen alla. Ja jos Putinille mieluisaa sopimusta ei ole tällä hetkellä saatavilla, niin hän aikoo odottaa, kunnes tällaista voidaan vaatia Kiovalta myöhemmin, professori toteaa.
Hänen mukaansa Vladimir Putin ajattelee, ettei Eurooppa voi estää Ukrainan alistumista Venäjän ehtoihin ennemmin tai myöhemmin. Presidentin lähipiirissä ilmeisesti esiintyy samankaltaisia näkemyksiä.
Yli kolme ja puoli vuotta kestäneet sotatoimet ovat aiheuttaneet Venäjälle massiivisia tappioita ja taloudellisia kustannuksia. Kremlin on pystyttävä esittämään eliitille ja kansalle propagandassaan sodan lopputulos edes jonkinlaisena voittona levottomuuksien estämiseksi ja oman uskottavuuden säilyttämiseksi.
Tällainen lopputulos voisi olla koko Donetskin ja Luhanskin alueiden haltuunotto. Ukrainalla on kuitenkin edelleen hallussaan Kramatorskin ja Slavjanskin kaupungit ja niitä ympäröivä laaja puolustusvyöhyke. Nykyisellä etenemistahdilla venäläisjoukoilla voi kestää vielä vuosia tämän tavoitteen saavuttamisessa.
Mark Galeotti pitää selvänä, että vain pelko oman hallintonsa romahduksesta voisi pakottaa Vladimir Putinin rauhaan.
– Putinille pelko on kunnianhimoa suurempi voima. Jos paine Venäjää kohtaan kasvaa niin mittavaksi, että se uhkaa hänen hallintoaan, niin hän voisi suhtautua joustavammin Ukrainaan. Mutta olemme vielä kaukana tästä pisteestä, Galeotti sanoo.
Poimintoja videosisällöistämme