Finnair perui useita lentoja väärin puhdistettujen istuinten vuoksi. Nyt korvausvaatimuksiin erikoistunut yhtiö aikoo viedä Finnairin oikeuteen, Iltalehti kertoo.
Finnairia vastaan valmistellaan joukkokannetta, kertoo Iltalehti. Syynä on matkustajien korvausvaatimukset, jotka liittyvät penkkien pesemiseen.
Finnair otti lokakuussa osan A321-koneistaan pois käytöstä maanantaina, koska niiden istuinpäällisiä oli puhdistettu virheellisesti vesipesulla. Finnair oli saanut koneiden valmistajalta tiedon, että puhdistustavan vaikutusta palosuojaukseen ei ollut todennettu asianmukaisesti.
Ongelman takia Finnair perui noin 40 lentoa. Peruuntumiset vaikuttivat noin 5 000 asiakkaaseen.
Iltalehden mukaan tanskalais-saksalainen yhtiö Flyhjaelp/Flighright on ryhtynyt hakemaan matkustajien puolesta korvauksia Finnairilta. Yhtiö on erikoistunut korvausvaatimuksiin ja toimii Suomessa nimellä Lentoapu.
Yhtiön lakiasiantuntijan Benedikte Bolvig Lund kertoo Iltalehdelle, että yhtiö on kerännyt jo yli 110 matkustajatapausta pesuvirheen vuoksi. Hänen mukaansa ensimmäiset 25 tapausta on jo valmisteltu vietäväksi käräjille lähikuukausina.
– Matkustajilla, jotka ovat kokeneet lennon peruutuksia tai yli kolmen tunnin viivästyksiä, on oikeus korvaukseen 250, 400 tai 600 euroa riippuen matkan pituudesta, sanoo Lund.
Lundin mukaan Finnairin päätös kieltäytyä maksamasta ei kestä juridista tarkastelua.