Florence Pugh esitti pääosaa Ari Asterin kauhuelokuvassa Midsommar.

Viime aikoina muun muassa Marvel-tähtenä nähty Florence Pugh esitti pääosaa vuonna 2019 julkaistussa, Ari Asterin ohjaamassa kauhuelokuvassa Midsommar. Pugh ei kuitenkaan halua enää tehdä sen kaltaisia elokuvia, uutisoi Variety.

”En vain voi uuvuttaa itseäni niin, koska sillä on kerrannaisvaikutuksia. Luulen, että [Midsommar] teki minut surulliseksi noin puolen vuoden ajaksi kuvausten jälkeen, enkä tiennyt, miksi olin masentunut”, Pugh kertoo.

”Tulin Pikku naisia -elokuvan kuvauksista, mikä oli niin hauska kokemus ja täysin erilainen kuin Midsommar. Ja sitten kun tulin kotiin jouluksi, olin niin masentunut ja ajattelin, että ahaa, luulen, että se johtuu Midsommarista. En ollut käsitellyt sitä, eikä minun luultavasti kannata tehdä sellaista elokuvaa enää.”

Elokuvassa Pugh’n esittämä hahmo kärsii pahasta masennuksesta menetettyään läheisiään, eivätkä hahmon kokemukset Ruotsin juhannuksessa ainakaan auta tässä. Ei siis ole ihme, että äärimmäisen rankalla roolilla oli negatiivisia vaikutuksia myös näyttelijään.