Esimerkiksi lastensuojeluyksikössä työskentelevän rikostausta on tarkastettava. Tällä hetkellä laki ei kuitenkaan estä palkkaamasta rikostaustaista. Työministeri havahtui asiaan luettuaan IL:n uutisen.


Työministeri Matias Marttinen (kok). TIINA SOMERPURO
Iltalehti kertoi hiljattain tapauksesta, jossa turkulaisessa lastensuojeluyksikössä työskenteli kuukausien ajan raskaista rikoksista tuomittu mies. Työnantaja oli tietoinen miehen taustasta.
Mies työskenteli niin kutsuttuna kokemusasiantuntijana, jolla tarkoitetaan henkilöä, joka pystyy lisäämään ymmärrystä jostakin aiheesta oman kokemuksensa kautta, vaikkapa päihteidenkäytöstä ja rikollisuudesta.
Iltalehti on kertonut, että mies palkattiin yksikköön nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi tammikuussa 2025, vaikka hänellä ei ollut työhön vaadittavaa koulutusta. Hän oli vielä muutama kuukausi sitten ennen palkkaamista istunut kuuden vuoden vankeustuomiota useista vakavista rikoksista. Keväällä 2018 hän oli saanut tuomion muun muassa törkeästä raiskauksesta ja törkeästä pahoinpitelystä, joka oli tehty erittäin raa’alla ja julmalla tavalla.
Maaliskuussa miehelle tuli uusi tuomio. Tuolloin syksyllä 2024 tapahtuneesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta langetettiin päiväsakkoja. Miehen työt jatkuivat silti kesäkuun puoleenväliin.
Laki vuotaa
Lastensuojeluyksikkö oli selvittänyt kyseisen henkilön rikostaustan, minkä myös laki vaatii.
Laki ei kuitenkaan estä palkkaamasta rikostaustaista, vaan harkinta jää tällä hetkellä asiassa työnantajalle.
Iltalehden uutisen on lukenut myös työministeri Matias Marttinen (kok). Hän on ryhtynyt jo pikavauhtia toimiin sen pohjalta.
– Minusta oli järkyttävää, että henkilö, joka on tuomittu toistuvasti vakavista rikoksista ja hänellä on väkivaltarikostaustaa, työskentelee lastensuojeluyksikössä hyvin haavoittuvien lasten ja nuorten parissa, Marttinen kommentoi Iltalehdelle.
Marttisen mukaan julkitullut tapaus kertoo, että lainsäädännössämme on selviä vuotokohtia.
– Ja kun vielä on kuitenkin niin, että meidän lainsäädäntömme mukaan lasten ja nuorten parissa työskentelevien mahdollinen rikostausta tulee selvittää. Näin on siis tässäkin tapauksessa ilmeisesti toimittu eli rikostausta on ollut työnantajan tiedossa. Siitä huolimatta hänet on palkattu töihin. Kyllä minä pidän tätä todella käsittämättömänä toimintatapana, Marttinen sanoo.
Myös lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kritisoi kokemusasiantuntijoiden käyttöä lastensuojelussa ja nuorisotyössä. Hänen mukaansa tämä on riskialtista ja voi olla lapsille hyvinkin haitallista.
”Tämä on varmasti aivan päivänselvä asia”
Marttinen painottaa, että totta kai kaikki rikokset ovat tuomittavia.
– Mutta tässä tapauksessa pidän vielä järkyttävämpänä, että nimenomaan väkivaltarikostaustainen henkilö työskentelee yksikössä, joka toimii ennen kaikkea hyvin haavoittuvien lasten ja nuorten kanssa.
Marttinen muotoilee käynnistäneensä selvitystyön ministeriössä siitä, miten lainsäädäntöä voitaisiin kiristää, jotta voidaan huolehtia, että tällaisia tapauksia ei enää tule jatkossa.
Hän odottaa virkaselvityksen lopputulosta.
– Mutta kyllä minusta lähtökohtana on se, että henkilöillä, joilla on vakavaa rikostaustaa, on kysymys esimerkiksi väkivalta- tai peräti seksuaalirikostausta, että eihän tällaisten ihmisten pidä työskennellä lasten ja nuorten parissa. Tämä on varmasti aivan päivänselvä asia kaikille suomalaisille.
Jo tällä hallituskaudella?
Marttisen vastuulla valtioneuvostossa on lainsäädäntö, jossa on velvoitettu selvittämään työntekijöiden rikostausta.
– Nyt me katsomme, mitä me voimme tehdä, jotta näihin ongelmakohtiin päästään kiinni ja jotta myös lainsäädäntöä saadaan kiristettyä.
Marttisen mukaan selvitystyössä pohditaan myös sitä, ettei laki nykyisellään velvoita ilmoittamaan lapsia laitokseen sijoittaneille hyvinvointialueille, jos laitoksessa työskentelee rikostaustainen. Myöskään lasten vanhemmille ei tarvitse kertoa.
– Suhtaudun itse hyvin avoimesti eri vaihtoehtoihin, joilla näihin tapauksiin päästään kiinni ja lainsäädäntöä saadaan kiristettyä.
Marttinen pitää mahdollisena, että lainsäädäntöön tulisi muutoksia jo tällä hallituskaudella.
– Tässä on kuitenkin kyse kohtalaisen rajatuista muutoksista. Pidän hyvin mahdollisena sitä, että lainsäädäntöä ennätetään vielä muuttamaan, ministeri toteaa.