Näyttelijä Mari Hynynen (o.s. Perankoski), 55, ja hänen poikansa, yrittäjä Joel Volanen, 25, ovat kasvaneet ystäviksi ja toistensa suurimmiksi faneiksi.
Kaksikko osallistuu tv-ohjelma Amazing Racen Suomen uusimmalle kaudelle, joka alkaa 15. marraskuuta.
Seuran haastattelussa äiti ja poika kertovat suhteestaan alkaen Joelin lapsuudesta aina Amazing Raceen saakka.
Minkälainen Joelin lapsuus oli?
Mari: ”Ehkä aika normaali. Toki erosimme Joelin isän Jani Volasen kanssa silloin, kun Joel oli seitsemän, mutta erot alkoivat olla siihen aikaan jo melko normaali asia useissa perheissä. Matkustelimme paljon, olen vienyt Jopia aina ympäri maailmaa.”
Joel: ”Olen kuullut joiltain kavereilta, että vanhempien suunnalta on tullut hirveästi paineita sen suhteen, mitä elämällä pitäisi tehdä. Joitain ei edes kiinnosta se ala, jota he opiskelevat, vaan ovat opiskelevat, koska vanhemmat haluavat. Omat vanhempani kannustivat tekemään jotain, mistä tykkään. Se toi vapautta.”
Minkälainen äiti Mari on ollut?
Joel: ”Hän on tukenut minua aina kaikessa, mitä olen yrittänyt. Hän ei ole koskaan sanonut, että tuo on tyhmä idea, vaan ennemmin, että kokeile vaan. Tuntuu, että äiti on ykkösfanini. Hän on tosi empaattinen ja tunteellinen ja hauska.”
Mari: ”Mahdotonta itseään arvioida… Mutta ainakin olen ollut ylihuolehtivainen. Ja kun Joelilla on ollut kaksi kotia, niin aina kun emme ole olleet yhdessä, olen murehtinut, missä hän on ja mitä tekee.”
Minkälainen Joelin teini-ikä oli?
Mari: ”Jopi on ollut aina kiltti streittaripoika. Häntä ei tarvinnut koskaan käydä hakemassa kaupungilta tai miettiä, oliko hän jossain sammuneena. Ikinä ei ollut mitään sellaista. Totta kai otimme joskus yhteen, olemme molemmat tunteikkaita ihmisiä. Yhteenotoissakin oli kyse yleensä jostain siivousasiasta.
11-vuotiaana Jopi löysi hevimusiikin. Hän soitti stereoista Iron Maidenia ja sanoi, että sori, tulee vähän kovaa. Vastasin, että äiti on kuule vanha punkkari, ei tätä voi soittaa niin lujaa, että minua ärsyttäisi. Kun hän sitten alkoi kuunnella räppiä, se alkoi ärsyttää!”
Joel: ”Ei minua teininä ärsyttänyt Marissa oikeastaan mikään muu kuin ylihuolehtiminen. Jos en vastannut heti puhelimeen, hän oli varma, että makaan kuolleena jossain ojassa.”
Miltä lapsena tuntui, kun ymmärsit isän ja äidin olevan julkisuuden henkilöitä?
Joel: ”Ei se ikinä tuntunut oudolta, olin kasvanut siihen. Mutta muista lapsista se oli kyllä mielenkiintoista, ja he puhuivat enemmän vanhemmistani kuin minusta. Silloin aloin tietoisesti olla sanomatta heistä mitään. Teini-iässä ja aikuisena kukaan ei ole enää puhunut vanhemmistani.”
Mitä olette oppineet toisiltanne?
Mari: ”Olen oppinut Jopilta rauhallisuutta. Olen kova stressaamaan ja jännittämään, ja hän ei ole. Jopi sanoo aina, että asioilla on tapana järjestyä. Minun on vaikea uskoa siihen, vaan ajattelen, että asiat pitää järjestää.
Itse muutin nuorena pikkukaupungista Helsinkiin. En tuntenut ketään ja olin ihan omillani. Totuin järjestelemään asioita. Jopilla puolestaan on aina ollut turvaverkko, mikä on varmaan vaikuttanut siihen, että hän on huoleton eikä stressaa.”
Joel: ”On ihan loputon lista asioita, joita olen oppinut äidiltäni. Nykypäivänä arvostan eniten Marin loputonta kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä. Jos hän aloittaa jonkun jutun, hän menee sitä kohti eikä lannistu, vaikka ei heti onnistu. Minusta tuo on hieno piirre.”
Mitkä ovat hauskimmat yhteiset muistonne?
Mari: ”Kun Jopi oli noin 3-vuotias, olimme keittiössä ja tein ruokaa. Jopi pyöri vieressä kauhean energisesti ja heilutteli jotain hernekippoa. Hänellä oli kova härdelli päällä, ja sanoin, että hei nyt anna olla.
Hetken kuluttua aloin ihmetellä, että miten täällä on yhtäkkiä niin hiljaista. Menin eteiseen, ja siellä hän yritti vetää lenkkaria jalkaan. Kysyin, että minne sinä olet menossa. Hän vastasi aivan vakavissaan, että muutan pois täältä, koska Mari Perankoski ei ilmeisesti enää rakasta minua.
Jopi ryhtyi tosi pienenä sanomaan minua Mariksi äidin sijaan. Jos hän oli oikein dramaattisella tuulella, hän käytti etu- ja sukunimeä.
Toinen muisto on, kun Jopi oli ehkä 6- tai 7-vuotias. Olimme yhtenä kevätpäivänä sisähallissa pelaamassa sulkapalloa. Sanoin monta kertaa, että laita lenkkarit jalkaan, tämä lattia on niin liukas, mutta hän ei suostunut. Sitten hän löi palloa täysillä, heilahti iskun voimasta ympäri täyden ympyrän, kaatui ja löi päänsä. Eihän lapsen loukkaantumiselle saisi nauraa, mutta kun hän nousi siitä ylös, hän kysyi ihan aku ankkana, että joko nyt on joulu.”
Joel: ”Jep, olin niin sekaisin, että luulin, että oli joulu. Mutta muistan minäkin yhden Marin kommelluksen. Hän tuli autolla hakemaan minua ja kaveriani koulusta. Hyppäsimme auton takapenkille, ja Mari oli ilmeisesti päättänyt olla rento äiti.
Hän kääntyi katsomaan meitä, sanoi että what’s up boys, ja pakitti sitten autolla vahingossa täysiä päin puuta. Meille ei sattunut mitään ja pidimme tilannetta tosi hauskana, mutta Marin mielestä se taisi olla aika noloa.”
Löysittekö Amazing Racen aikana uusia puolia toisistanne?
Mari: ”Enemmänkin vahvistui se, mitä on aiemminkin toisesta ajatellut. Eli Jopi on superälykäs ja rauhallinen. Välillä se rauhallisuus on hämmentävääkin. Sosiaalisissa tilanteissa hän on hurmaava ja hauska, ja kaikki tulevat hänen luokseen, mikä varmaan johtuu siitä, että hän on hyvä kuuntelemaan ja vaatimaton. Vaikka hän on erakkoluonne, hän saa halutessaan sosiaalisuuden päälle kuin napista painamalla.”
Joel: ”Amazing Racen aikana huomasin jälleen kerran, että vaikka olen itsekin tosi sinnikäs, Mari on vielä sinnikkäämpi. Hän jaksaa yrittää ja vetää ehkä tuhat kertaa enemmän kuin minä, etenkin henkisesti.”
Teatteridebyytin tekevä Jouni kehuu vaimoltaan saamaansa tukea. ”Mari on antanut hyviä vinkkejä omaan ilmaisuuni. Tiedän, että näyttämölläkin hän ottaa minusta kopin, jos sattuisin tipahtamaan.” © Harri Mäenpää