Ylen yhteisöverokoneesta näet myös oman kuntasi eniten veroja maksaneet yritykset.

Kainuun Osuuspankin rakennus Kajaanissa marraskuussa.

Avaa kuvien katselu

Kainuun Osuuspankin Kajaanin konttori. Kuva: Tiia Korhonen / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kainuussa yhteisöveroja maksoi vuodelta 2024 eniten Kainuun Osuuspankki. Sen verotettava tulo oli 15,8 miljoonaa euroa ja verot yhteensä 3,17 miljoonaa euroa.

Toiseksi eniten veroja maksoi Osuuskauppa Maakunta, 8, 1 miljoonan euron tuloksesta 1,6 miljoonaa euroa. Kolmantena oli LähiTapiola Kainuu – Koillismaa Keskinäinen Vakuutusyhtiö 5,6 miljoonan euron tuloilla ja 1,1 miljoonan euron veroilla.

Verottaja kertoo yhteisöveron maksajat yhtiöittäin, jolloin suurimpien yhteisöveronmaksajien listaus voi olla erilainen kuin konsernirakenteiden mukainen listaus.

Alla olevassa listassa tiedot ovat yhtiökohtaisia, eikä samaan konserniin kuuluvia yhtiöitä siis ole laskettu yhteen.

Tästä näet myös oman kuntasi yritysten tulot ja verot.