Venepommitukset|CNN uutisoi tiistaina, että Britannia olisi keskeyttänyt Karibian aluetta koskevan tiedustelutiedon jakamisen Yhdysvalloille. Rubio kommentoi myös Gazan rauhanprosessia.
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio kiistää, että Britannia olisi lopettanut Karibian epäiltyjä huumeveneitä koskevan tiedustelutiedon jakamisen Yhdysvalloille sen tekemien iskujen takia.
Rubio puhui toimittajille Kanadan Hamiltonissa G7-maiden ulkoministerikokouksen jälkeen. Hänen kommenteistaan uutisoi Reuters.
CNN uutisoi tiistaina lähteisiinsä vedoten, että Britannia olisi keskeyttänyt Karibialla liikkuviin epäiltyihin huumeveneisiin liittyvän tiedustelutiedon jakamisen. Yhdysvaltain tämänsyksyisissä iskuissa väitettyihin huumeveneisiin on kuollut 76 ihmistä.
Kolumbian presidentti Gustavo Petro ilmoitti Suomen aikaa varhain keskiviikkona, että ainakin Kolumbia päättää tiedustelutiedon jakamisen Yhdysvalloille.
Rubion mukaan yksikään G7-maa ei nostanut veneiskuja esiin kokouksen aikana. CNN:n artikkelia hän kutsui ”valeuutiseksi” menemättä kuitenkaan asian yksityiskohtiin.
Yhdysvaltain kyky iskeä veneisiin ei ole millään tavalla muuttunut, Rubio kuvaili.
Rubio kommentoi myös Palestiinan tilannetta. Hän kertoi olevansa huolestunut israelilaisten siirtokuntalaisten väkivallasta Israelin miehittämällä Länsirannalla.
Hän toivoo, että väkivalta ei vaikuttaisi Gazan rauhanprosessiin.
”Emme odota sen vaikuttavan [rauhanprosessiin]. Teemme kaikkemme, ettei niin käy.”
Rubio kertoi myös olevansa optimistinen siitä, että YK saisi aikaan Gazaa koskevan päätöslauselman.