Naimisiin mennyt televisiokasvo, tuottaja Marika Makaroff esitteli kirjan julkistusjuhlissa tuoreen aviomiehensä.

Takavuosien televisiokasvo, nykyinen tuottaja ja luova johtaja Marika Makaroff saapui innolla pitkäaikaisen hyvän ystävänsä, näyttelijä Satu Silvon elämästä kertovan Satu Silvon yhdeksän elämää -kirjan julkaisutilaisuuteen Kansallisteatterin Kahvila Willensaunaan.

”Minua on pyydetty pitämään pieni puhe, mistä olen kauhuissani, koska Satua on niin vaikea kuvailla. Hän on niin ihmeellinen olento. Ystävyytemme juontaa vuoteen 1997. Tuotin aikoinaan Satua ja totta -ohjelmaa, ja siitä se alkoi. Olemme itkeneet ja nauraneet vuosikymmenet yhdessä ja käyneet läpi kaikenlaisia seikkailuja.”

Lue myös: Suhteen alussa Satu Silvo sai Reidarilta näyttävän vaatteen, ja siitä syntyi lopulta käänteentekevä oivallus – nyt yhteistä elämää on takana 15 vuotta

Ruutuun Marika ei itse enää kaipaa. Viime vuodet hän on tehnyt muun muassa tuottajan töitä.

”Tällaisena aikana, kun maailma muuttuu koko ajan, mietin, mitä se ruudussa oleminen tarkoittaa. Minusta tuntuu, että isoimmat julkkikset ja isoimmat rahat ovat jossain ihan muualla kuin ruudussa! Itse tekeminen on aina kivaa, mutta nyt minulla on ollut kädet täynnä työtä kaikessa muussa kuin ruudussa olemisessa.”

Tammikuussa tulee ensi-iltaan toksisesta ihmissuhteesta kertova televisiosarja L/over – ikuisesti minun, jossa pääosassa ovat Krista Kosonen ja Jani Volanen. Sarja oli esillä jo viime keväänä Cannesissa.

”Tarina on minun kynästäni, ja se perustuu Nina Honkasen Pohjakosketus-romaaniin.”

Lue myös Kotiliesi.fi: 10 tv-sarjaa, jotka haluat nähdä tänä syksynä – ”Terävää, nautittavaa laatudraamaa”

Marika esitteli tilaisuudessa myös tuoreen aviopuolisonsa Petri Viljasen.

”Menimme naimisiin tammikuussa. Kohta on ensimmäinen hääpäivämme. Odotan, että mies keksii sitten jotain ekstraa”, kesällä 52 vuotta täyttänyt Marika sanoi miehensä vierellä.

Lue myös: Laulaja Anna Puu viettää nahkahääpäivää – tätä se tarkoittaa

Sinua voi kiinnostaa myös:


  1. Ihmiset

    Maria Guzeninan kreikkalaisrakas oppi heti ensimmäisenä talvena suomalaisten suosikkiharrastuksen: ”Mies rakastaa suomalaista elämäntapaa”


  2. Ihmiset

    Esa-Pekka Salonen on onnellinen uudessa avioliitossaan – näin huippukapellimestari elää nyt: ”Kahden kypsän ihmisen liitto”


  3. Ihmiset

    Hanna Wass meni kihloihin sairauden keskellä – ”Pete on upea ihminen ja jaksanut tukea minua ihanasti”