Kaupan myötä Helsingin yliopiston ylioppilaskunta menettää sekä Vanhan että Uuden ylioppilastalon omistuksen.

Avaa kuvien katselu
Kiinteistökauppojen myötä Helsingin yliopiston ylioppilaskunta joutuu luopumaan Vanhasta ylioppilastalosta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan HYY:n edustajisto on myöhään keskiviikkoiltana päättänyt kokouksessaan myydä keskustakiinteistönsä työeläkevakuuttaja Kevalle. HYY kertoo tiedotteessaan, että kauppaan kuuluvat Uusi ja Vanhan ylioppilastalo sekä Citytalo, Kaivotalo ja Grand Hansa -kokonaisuuteen kuuluvat Kaivokatu 12 ja Hansatalo.
Ylva Palvelut Oy:n alle kuuluva ravintolaliiketoiminta ja Ylva Palvelut Oy:n alle siirtyvä kolmas ylioppilastalo Domus Gaudium jäävät HYY:n omistukseen. Kun kaikki järjestelyt on saatu päätökseen, ylioppilaskunta on HYY:n mukaan velaton.
Kaupan lopullinen toteutumisajankohta vahvistuu myöhemmin. Kauppahintaa ei kerrota julkisuuteen
– Nyt tehdyt päätökset ovat olleet kaikkea muuta kuin helppoja. Tärkeintä meille on ollut se, että voimme turvata ylioppilaskunnan monipuolisen opiskelijaelämän ja järjestötoiminnan, kommentoi ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Petra Pulli.
HYY siirtää kaiken toimintansa vuoden 2026 aikana Uudelta ylioppilastalolta Domus Gaudiumille Leppäsuolle. Järjestöille ja kokonaistilamuutoksille on varattu noin puolen vuoden siirtymäaika.
Taustalla HYY:n talousvaikeudet
Kaupan syynä ovat HYY:n pahat talousvaikeudet, joiden taustalla ovat ylioppilaskunnan epäonniset kiinteistöhankkeet.
Ylioppilaskunnan liiketoimintaa hoitava tytäryhtiö Ylva on myynyt jo aiemmin Hakaniemessä sijaitsevan Lyyra-korttelin ruotsalaiselle kiinteistösijoitusyhtiölle.
HYY tunnettiin pitkään yhtenä maailman rikkaimmista ylioppilaskunnista. Se on omistanut Helsingin keskustan arvokiinteistöjä yli sadan vuoden ajan.
– Uudesta ja Vanhasta ylioppilastalosta luopuminen on historiallinen ja vaikea päätös, josta saa tuntea myös surua. Kuitenkin päätöksen johdosta voimme jatkossakin käyttää kaikki jäsenmaksutuotot vain opiskelijatoimintaan, ja meillä on viimein näkymä tulevaan. HYY:n toiminta voi muuttua, kuten se on muuttunut historiassa lukuisia kertoja, mutta ylioppilaskunta säilyy, sanoo ylioppilaskunnan pääsihteeri Paula Karhunen HYY:n tiedotteessa.
– Keva ymmärtää Vanhan ylioppilastalon kulttuurihistoriallisen merkityksen ja arvon. Olemme ryhtyneet selvittämään mahdollisuutta myydä Vanhan ylioppilastalon kulttuurihistoriallisesti arvokkaat osat esimerkiksi yhtymälle, jota Helsingin yliopisto on ollut kokoamassa, Kevan kiinteistösijoitusjohtaja Carl-Henrik Roselius kertoo Kevan tiedotteessa.