Entisen pääministerin Sanna Marinin (sd.) tulot nousivat selvästi pääministeriajoilta, käy ilmi verottajan tiedoista. Hän sai viime vuonna noin 414 000 euroa verotettavaa ansiotuloa ja noin 8 000 euroa pääomatuloa.
Marin toimi pääministerinä alkuvuoteen 2023 asti. Syyskuussa 2023 hän jätti kansanedustajan tehtävät ja siirtyi työskentelemään Britannian entisen pääministerin Tony Blairin nimeä kantavan ajatushautomon strategiseksi neuvonantajaksi.
Vuonna 2023 Marin sai noin 234 000 euroa ansiotuloja eikä lainkaan pääomatuloja.
Hän perusti kesällä 2023 myös oman yhtiön nimeltään MA/PI, joka keskittyy julkaisu- ja puhetoimintaan. Lisäksi toimialaan kuuluu konsultointi. Marinin yritys teki viime vuonna 3,32 miljoonan euron liikevaihdon ja 1,48 miljoonan euron liikevoiton, selviää yhtiön viime vuoden tilinpäätöksestä. Yhtiön tulot ovat kertyneet muun muassa Marinin puhujapalkkioista maailmalla.
Hän tekee tiiviisti töitä myös Ukrainaan liittyvien kysymysten parissa Yalta European Strategyn hallituksessa.
Marinilta ilmestyi juuri muistelmateos Toivo on tekoja (englanniksi Hope in Action). Koska kyseessä on kansainvälinen julkaisu ja tunnettu poliitikko, ennakkomaksut voivat olla merkittäviä. Niistä ei kuitenkaan ole julkista tietoa.
Marinilla voi olla yritystoimintansa kautta myös sellaisia tuloja, jotka eivät näy nyt julkaistuissa verotiedoissa. Verohallinnon tiedoissa ei myöskään näy tuloja, jotka verotetaan ulkomailla.
Kiviniemi kiilasi Marinin ohi
Vertailtaessa entisiä pääministereitä Marinin ohi tuloissa kiilasi Mari Kiviniemi (kesk.). Hänellä oli verotettavia tuloja yhteensä 459 000 euroa.
Kiviniemi lopetti Kaupan liiton toimitusjohtajana viime vuoden alkupuolella. Hänellä on lukuisia hallituspaikkoja ja neuvonantajarooleja monissa yhtiöissä ja organisaatioissa. Lisäksi hän toimii puhujana ja konsulttina yhteiskunnallisissa ja talouspoliittisissa teemoissa. Kiviniemi toimi pääministerinä vuosina 2010–2011.
Jyrki Kataisen (kok.) tulot nousivat viime vuonna roimasti, yhteensä lähes 320 000 euroon. Katainen toimii pankkikonserni Nordean yhteiskuntasuhdejohtajana. Vuonna 2023 hän ansaitsi lähes 100 000 euroa vähemmän. Nordeassa hän aloitti lokakuussa 2023, jota ennen hän työskenteli Sitrassa.
Katainen toimi pääministerinä vuosina 2011–2014.
Esko Aholla myös yli 200 000 euroa
Yli 200 000 euron tuloihin ylsi entisistä pääministereistä myös Esko Aho (kesk.). Hänen verotettavat tulonsa olivat yhteensä 215 000 euroa, josta reilut 10 000 euroa oli pääomatuloa.
Aho toimii hallituksen puheenjohtajana China Office of Finnish Industries -yhtiössä, joka edistää suomalaisyritysten Kiinan-liiketoimintoja. Lisäksi hän toimii konsultointipalveluja ja kustannustoimintaa harjoittavan Verbatumin hallituksen puheenjohtajana. Aho oli pääministerinä vuosina 1991–1995.
Sipilän verotettavat tulot alle 70 000
Anneli Jäätteenmäellä (kesk.) oli entisistä pääministereistä viidenneksi eniten verotettavaa tuloa, yhteensä 149 000 euroa. Perässä tuli Paavo Lipponen (sd.), joka keräsi verotettavaa tuloa 147 000 euroa. Tästä pääomatuloja oli 11 000 euroa.
Yli sadantuhannen euron tulot saavuttivat myös Matti Vanhanen (kesk.) ja Antti Rinne.
Niukemmin verotettavaa tuloa kertyi Juha Sipilälle (kesk.), jonka tulot jäivät vajaaseen 68 000 euroon. Pääomatuloja tästä oli 12 000 euroa.
Myös nykyinen presidentti Alexander Stubb on entinen pääministeri. Hänen verotettavat ansionsa jäivät alle 7 000 euroon. Tämä selittyy sillä, että presidentin vuotuinen 160 000 euron palkkio on verovapaa.