
FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 13.11.2025
Fortum on päivittänyt maanpäällisen- ja vedenalaisen luonnon monimuotoisuustavoitteensa sekä julkaissut ensimmäisen luonnon monimuotoisuuden siirtymäsuunnitelmansa tuleville vuosille. Yhtiö julkaisee nyt myös ensimmäistä kertaa maanpäällistä luontoa koskevan luontojalanjälkensä.
”Luonnon monimuotoisuus on olennainen osa kestävää energiasiirtymää. Nämä tavoitteet ilmentävät ja vahvistavat toimiamme luontovaikutustemme hallitsemiseksi, ekosysteemien vahvistamiseksi sekä kansainvälisten luonnon monimuotoisuustavoitteiden tukemiseksi”, sanoo Fortumin kestävän kehityksen johtaja Tomas Qvickström.
”Strategiamme mukaisesti haluamme tuottamallamme energialla rakentaa maailmaa, jossa ihmiset, yritykset ja luonto menestyvät yhdessä. Pohjoismaisen vähäpäästöisen energian ansiosta ja yhteistyössä asiakkaidemme sekä yhteiskunnan kanssa tavoitteenamme on hillitä ilmastonmuutosta ja pyrkiä torjumaan luonnon monimuotoisuuden vähenemistä,” hän jatkaa.
Fortum on yksi johtavista energiayhtiöistä Pohjoismaissa. Yhtiön strategisia prioriteetteja ovat vähähiilisen energian tuottaminen luotettavasti, ja pohjoismaisen teollisuuden dekarbonisaation edistäminen. Vuonna 2024, Fortumin tuotannosta 99 prosenttia oli peräisin uusiutuvista lähteistä tai ydinvoimasta, ja tämän vuoksi yhtiön energiantuotannon ominaispäästöt olivat Euroopan alhaisimpia. Kunnianhimoisten, kansainvälisen Science Based Targets -aloitteen (SBTi) vahvistamien päästövähennystavoitteiden ja päivitettyjen luonnon monimuotoisuusitavoitteiden avulla Fortum pyrkii hallitsemaan vaikutustaan vesi- ja maaekosysteemeihin.
Fortumin tavoitteet luonnon monimuotoisuudelle
Päivitetyt luonnon monimuotoisuustavoitteet koskevat Fortumin oman toiminnan maankäytön muutoksen vaikutuksia kaikessa toiminnassa, vesivoiman vaikutuksia vesiekosysteemeihin sekä biomassan hankinnan vaikutuksia toimitusketjun maankäyttöön.
Fortumin kolme keskeisintä luonnon monimuotoisuustavoitetta
Vaikutukset vesistöihin:
- Vuoteen 2040 mennessä lisätään luontoarvoja sellaisilla jokiosuuksilla, joiden luonnon arvioidaan hyötyvän eniten luontoarvoa lisäävistä toimista.
Vaikutukset maa-alueisiin:
- Saavutetaan positiivinen kokonaisvaikutus luonnon monimuotoisuudelle maankäytön osalta omassa toiminnassamme vuodesta 2030 alkaen.
- Nykyisissä toiminnoissa hankitun biomassan maankäytön haitallista vaikutusta luonnon monimuotoisuudelle ei lisätä vuoden 2024 tasosta.
Fortum on yksi Pohjoismaiden suurimmista vesivoimatuottajista, yhteensä 124 voimalaitoksella, joista 111 sijaitsee Ruotsissa ja 13 Suomessa. Lisäksi Fortumilla on Suomessa 20 yhteisomistuksessa olevaa vesivoimalaitosta yhdessä Kemijoki Oy:n kanssa. Tämä vastaa noin 20 TWh vuotuista vesivoimatuotantoa. Fortum tunnustaa vesivoiman haitalliset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja tekee toimenpiteitä niiden lieventämiseksi.
Maanpäällistä luontoa koskevia vaikutuksia on arvioitu luonnon monimuotoisuuden jalanjälkiarvioinnilla (Biodiversity Footprint Assessment, Global Biodiversity Score® -työkalun avulla). Fortum on päivittänyt vuoden 2024 luontojalanjälkensä, jonka olennaisimmat tulokset julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa. Tulosten mukaan Fortumin suurimmat vaikutukset maanpäällisen luonnon monimuotoisuuteen johtuvat kasvihuonepäästöistä erityisesti suuripäästöisisissä toimitusketjuissa. Näitä vaikutuksia vähennetään pienentämällä päästöjä Fortumin ilmastosiirtymäsuunnitelman mukaisesti. Suunnitelma perustuu SBTi:n vahvistamiin lyhyen ja pitkän aikavälin päästövähennystavoitteisiin, joiden tavoitteena on saavuttaa nettonollapäästöt vuoteen 2040 mennessä. Muut oleelliset maanpäälliseen luontoon kohdistuvat vaikutukset liittyvät Fortumin oman toiminnasta sekä toimitusketjusta aiheutuviin maankäytön muutoksiin. Näiden hallitsemiseksi Fortum on määritellyt konkreettisia toimenpiteitä luonnon monimuotoisuuden siirtymäsuunnitelmassaan.
Luonnon monimuotoisuuden siirtymäsuunnitelma
Ensimmäisessä luonnon monimuotoisuuden siirtymäsuunnitelmassaan Fortum esittelee tavoitteet ja konkreettiset toimet tuleville vuosille kunkin tavoitteen osalta. Siirtymäsuunnitelmaa päivitetään ajan myötä.
1. Vuoteen 2040 mennessä lisätään luontoarvoja sellaisilla jokiosuuksilla, joiden luonnon arvioidaan hyötyvän eniten luontoarvoa lisäävistä toimista
- Arvioidaan kohteet järjestelmällisesti, ja käynnistetään vähintään 15 luonnon monimuotoisuutta lisäävää hanketta vuoteen 2035 mennessä verrattuna vuoteen 2024
- Puretaan vuoteen 2035 mennessä Ruotsissa vähintään 30 pientä patoa, joilla on vain vähän merkitystä sähköntuotannon kannalta (verrattuna vuoteen 2024)
- Osallistutaan hankkeisiin, joissa kunnostetaan elinympäristöjä ja parannetaan vedenlaatua
- Osallistutaan tutkimushankkeisiin, jotka liittyvät vesistöjen luonnon monimuotoisuuteen, vesivoiman vaikutuksiin ja toimien tehokkuuteen.
2. Saavutetaan positiivinen kokonaisvaikutus luonnon monimuotoisuudelle maankäytön osalta omassa toiminnassamme vuodesta 2030 alkaen.
- 50 %:lla uusista tuuli- ja aurinkovoimahankkeista, jotka saavuttavat rakennusvalmiuden vuonna 2027 on suunnitelma positiivisen maankäyttövaikutuksen saavuttamiseksi.
3. Hankitun biomassan maankäytön haitallista vaikutusta luonnon monimuotoisuudelle ei lisätä nykyisissä toiminnoissa verrattuna vuoteen 2024.
- Varmistetaan, että biomassan käytön lisäys tapahtuu sertifioitudulla jäännösbiomassalla
Fortum jatkaa tiivistä yhteistyötä paikallisten yhteisöjen, ympäristöjärjestöjen ja viranomaisten kanssa varmistaakseen merkityksellisen osallistamisen ja pitkänaikavälin myönteisiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle. Siirtymäsuunnitelmassa linjattujen toimenpiteiden saavuttaminen on riippuvainen lupaprosessien etenemisestä. Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi liittyvät toimet voivat olla sekä vapaaehtoisia että lakisääteisiä toimia.
Fortumin maanpäällisen luonnon jalanjälkiarvioinnin olennaisimmat tulokset (BFA 2024, arvioitu GBS®-työkalulla) ja luonnon monimuotoisuuden siirtymäsuunnitelma ovat saatavilla Fortumin kestävän kehityksen sivuilta.
Lisätietoja medialle:
Fortum News Desk, newsdesk@fortum.com, puh. +358 40 198 2843
Fortum
Fortum on pohjoismainen energiayhtiö. Tuotamme ja toimitamme asiakkaillemme ja pohjoismaiselle energiajärjestelmälle energiaa luotettavasti sekä autamme teollisuutta vähentämään hiilidioksidipäästöjään ja kasvamaan. Ydintoimintamme koostuu tehokkaasta ja ensiluokkaisesta vähähiilisestä sähköntuotannosta, asiakasliiketoiminnoista sekä kaukolämmöstä ja -kylmästä. Jo 99 prosenttia Fortumin sähköntuotannosta perustuu uusiutuviin energianlähteisiin ja ydinvoimaan, ja ominaispäästömme ovat Euroopan alhaisimpia. Kunnianhimoiset ja tieteeseen perustuvat, SBTi:n hyväksymät päästövähennystavoitteemme ohjaavat meitä, kun kuljemme kohti nettonollapäästöjä vuoteen 2040 mennessä. Tarjoamme noin 4 500 työntekijällemme turvallisen ja inspiroivan työympäristön. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. fortum.fi