Katri haluaa kumppaniksi miehen, jolla on rento ja positiivinen elämänasenne.
MTV

Ensitreffit alttarilla -Katri puhuu suunsa puhtaaksi Jannen käytöksestä.

Uusimmassa Ensitreffit alttarilla -jaksossa nähdään, mitä osallistujille kuului syksyllä. Jakso on jo katsottavissa MTV Katsomo+:ssa.

Videohaastattelussa Ensitreffit-asiantuntijat:

Jaksossa selviää, että eri teille kuvausten jälkeen lähteneet ja eivät ole lähentyneet tämän jälkeenkään.

– Välillä jotain viestejä vaihdetaan, pistetään kuulumisia. Ei sen ihmeellisempää, Janne kertoo.

Katri toteaa, että romanttisia tunteita ei ole kummallakaan.

– Ei haittaa. Ehdottomasti kun on saanut etäisyyttä koko prosessiin ja tilanteeseen, niin on vahvistunut, että mua ei voi kohdella tuolla tavalla yksinkertaisesti. 

Hän toteaa tarvitsevansa rinnalleen ihmisen, joka tekee hänelle turvallisen tilan ja mainitsee, ettei sellaisesta suhteesta tule mitään, missä toinen ei innostu mistään samoista asioista.

Ensitreffit alttarilla Janne ja Katri

Janne ja Katri ovat liian eritahtisia.
MTV

”Ei ole mun ongelma”

Janne puolustautuu olleensa hyvin väsynyt kuvausten aikaan ja jotenkin lukossa.

– Olin oma itseni. Jos joku ihminen näkee mun toiminnan eri lailla, niin ei se ole mun ongelma.

Hän korostaa, ettei hänellä ole kuitenkaan Katrista mitään pahaa sanottavaa.

Ensitreffit alttarilla katsottavissa MTV Katsomossa.