Valmentaja yrittää aina tehdä itsestään urheilijalle lopulta tarpeettoman. Olli Ohtonen onnistui tässä Iivo Niskasen kanssa upeasti, kirjoittaa Yle Urheilun Pekka Holopainen.
Avaa kuvien katselu
Olli Ohtonen (vas.) palkittiin Urheilugaalassa alkuvuodesta 2018 Vuoden valmentajana ja Iivo Niskanen jo toisen kerran Vuoden urheilijana. Kuva: Tomi Hänninen. 
Kun Suomen MM-joukkue matkusti talvella 2013 Pohjois-Italiaan Val di Fiemmen MM-kisoihin, Sotkamoon jäi lähtötelineisiin vihainen nuori hiihtäjä.
Iivo Niskanen, silloin 21, tiedettiin jo kapasiteetiltaan jopa A-maajoukkuetasolla kovaksi luuksi. Mutta kuormituksenhallinnan kanssa kamppaillut superlahjakkuus tapasi vielä olla parhaassa kunnossaan silloin, kun se ei juuri hänen urheilulajissaan ollut olennaista. Kilpailukausia rikkoi jatkuva sairastelu ja alipalautuminen.
Nyt, 13 vuotta myöhemmin, Suomen hiihtomaajoukkue asettuu pian taas Val di Fiemmen maisemiin, tällä kertaa Niskasen jo neljänsien olympiakisojen merkeissä.
Kultamitali olisi kuopiolaistuneelle perheenisälle jo neljäs putkeen, maastohiihtohistoriassa ainutlaatuisesti. Se merkitsisi todennäköisesti myös valintaa Vuoden urheilijaksi, viidennen kerran. Siihenkään ei kukaan muu Suomessa ole pystynyt.
Niskanen lähtee olympiatalveen uudessa tilanteessa. Hän valmentaa jatkossa itse itseään.
Vailla kysymysmerkkejä
Näiden 13 vuoden aikana Niskasen suorastaan poskettoman arvokisamenestyksen tärkein taustahenkilö on ollut valmentaja, liikuntatieteiden tohtori Olli Ohtonen. Kaksikko kasvoi keväästä 2013 lähtien yhdessä: Ohtonen huippuvalmentajaksi ja Niskanen huippuhiihtäjäksi.
Avauskaudella Niskasen olympiapaikka jäi, tutuista kuormituksenhallintaan liittyneistä syistä, vielä hiuskarvan ja päävalmentaja Magnar Dalenin kristallipallonäkymän varaan. Olympiamaisemissa Krasnaja Poljanassa 2014 arvokisadebytantin jälki oli jääkylmää: parisprintin (p) kulta Sami Jauhojärven kanssa ja 15 kilometrin (p) sensaatiomitali silmänräpäyksen päässä.
Samoissa Sotšin kisoissa, kivenheiton päässä maastohiihtostadionilta ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen koki olympiapettymyksen, josta huolimatta hän on kiistatta suomalaisen huippu-urheilun ylintä eliittiä kuluneiden 20 vuoden ajalta.
Keskustelin vuosia sitten Mäkäräisen valmentajan Jarmo Punkkisen kanssa tämän roolista, jota Punkkinen aina itse vähätteli, Mäkäräinen taas ylisti. Suksiurheilussa kaiken nähnyt Punkkinen muistutti, että pohjimmiltaan valmentajan tehtävä on opettaa urheilijalle kaikki olennainen ja tehdä itsestään loppupäässä uraa jopa tarpeeton.
Imi oppia kuin sieni
Tätä ideaalia Punkkinen ei Mäkäräisen kanssa aivan ehtinyt saavuttaa, mutta Ohtonen ja Niskanen saavuttivat. Niskanen on analyyttisenä urheilijatyyppinä imenyt akateemisestikin korkeinta tasoa edustavalta valmentajaltaan oppia kuin sieni ja laittaa nyt kaiken oppimansa peliin.
Kun 33-vuotias menestynyt kestävyysurheilija pitkän ja tuottoisan yhteistyön päätteeksi ottaa itse kokonaisvastuun valmennuksestaan, kyse ei sinänsä ole jymyuutisesta, vaan aivan loogisesta tapahtumainkulusta. Ohtonen tuskin on enää vuosiin kirjoittanut ohjelmia, joiden sisältöä Niskanen ei vähintään 99-prosenttisesti olisi aavistanut etukäteen.
Avaa kuvien katselu
Tuoreimman neljästä arvokisavoitostaan Iivo Niskanen otti Pekingin olympialaduilla Zhangjiakoussa 2022. Väliaikalähtöisellä 15 kilometrillä kakkoseksi jäi 11. helmikuuta Venäjän riippumattoman olympiajoukkueen Aleksandr Bolshunov. Kuva: STELLA Pictures/ddp/abaca press
Itse asiassa Iivo Niskanen ei olisi tätä ratkaisua kauniimmin voinut Olli Ohtosta kiittää. ”Opetit kaiken, nyt osaan jo itse, kiitos.”
Nimekkään urheilijan ja valmentajan henkilökohtaisen lähivalmennussuhteen päättyessä syitä etsitään usein – eikä läheskään aina aiheetta – henkilökohtaisten kemioiden ja rajustikin poikkeavien näkemysten suunnalta.
Esimerkiksi Jarno Koivunen oli valmennettavansa kanssa täysin eri mieltä siitä, miten kohti tulevia kausia tulisi valmennuksen ja elämänvalintojen puolesta edetä. Ratkaisut tekee kuitenkin viime kädessä urheilija, tässä mainitussa tapauksessa seiväshyppääjä Wilma Murto.
Kun Olli Ohtonen kuitenkin jää koko Niskasen todennäköisesti vielä pitkän loppu-uran ajaksi urheilijaa auttamaan, sparraamaan ja testaamaan, voitaneen päätellä, että mistään tällaisesta ei ollut kyse.
Vielä huippu-urheilun alkeita opetelleesta nuorukaisesta vain kasvoi 13 vuodessa täyteen vastuunkantoon pystyvä aikuinen mies.