Polttimo Groupin puheenjohtaja Pär-Gustaf Relander pitää hallituksen yritys­politiikkaa oikean­suuntaisena, mutta tehtävää hänen mielestään vielä riittää.

Polttimo Group oy:n hallituksen puheenjohtaja Pär-Gustaf Relander kertoo, mistä yritysten maksamien yhteisöverojen pienentyminen Lahdessa 2024 kertoo. Video: Juha-Petri Koponen / Yle

Säästeliäästi julkisuudessa esiintyvä Pär-Gustaf Relander antoi Ylelle haastattelun keskiviikkona, niin sanottuna veropäivänä pitkän suostuttelun jälkeen. Relanderin nimi on komeillut useana vuonna Ylen verokoneessa eniten tienanneiden listalla.

Relander ei halua puhua omista tuloistaan, eikä ole kiinnostunut tienanneiden listauksista.

Yritysten kasvun tukemisesta hänellä on kuitenkin mielipiteitä. Nykyhallituksen yrityspolitiikka on hänen mielestään ”oikeansuuntaista”, mutta parannettavaa riittää.

Viking Maltin hallituksen puheenjohtaja Pär-Gustaf Relander.

Avaa kuvien katselu

Pär-Gustaf Relanderin ansio- ja pääomatulot viime vuonna olivat yhteensä 700 000 euroa. Veroja hän maksoi runsaat 250 000 euroa. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

– Työllisyyden puolella on paljon tekemistä. Palkkaaminen pitää tehdä yksinkertaisemmaksi ja siihen liittyvät kustannukset yksinkertaisemmiksi, Relander sanoo.

Hän haluaisi myös poistaa perintöveron.

– Kun meillä on perintövero, niin jokainen yrittäjä, jolla on siihen mahdollisuus, vie yrityksestä saadun rahan ulkomaille ja rahastoihin. Se jää sinne odottamaan veron maksuja, eikä palaudu suomalaiseen järjestelmään investointeina missään vaiheessa.

Hallitus pohti veronpoistoa keväällä, mutta ei päättänyt poistosta vaan perintöveron alarajan nostamisesta.

Vuoden perheyrittäjä

Relander on lahtelaisen Polttimo Groupin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hänet valittiin marraskuun tilintarkastus- ja asiantuntijayritys EY:n kilpailussa vuoden 2025 perheyrittäjäksi.

Maltaita ja mallastuotteita valmistava yhtiö työllistää vuonna 2023 käyttöön otetussa uudessa tuotantolaitoksessaan Lahdessa noin 70 ihmistä.

– Uusi tehdas on täysin automaattinen. Suurin osa ihmisistä, joita työllistetään, tulevat olemaan korkeammin koulutettuja ihmisiä, jotka keskittyvät tuotekehitykseen ja muuhun, Relander kertoo yhtiön kasvusuunnitelmista ja mahdollisista uusista työpaikoista.

Yhteisöveropotti laskenut

Lahdessa yritysten liiketuloksestaan maksama yhteisövero laski 11,5 prosenttia vuodesta 2023. Verot maksetaan yritysten voitosta.

Pär-Gustaf Relander näkee veropotin kutistumisessa kaksi ilmiötä.

– Tämä on haasteellinen ympäristö tehdä tulosta. Toiseksi se voi kertoa siitä, että yritykset valmistautuvat tulevaan kasvukauteen ja tekevät investointeja.

Polttimo Group maksoi viime vuonna yhteisöveroa noin 120 000 euroa. Päijät-Hämeen suurin yhteisöveron maksaja viime vuonna oli Osuuskauppa Hämeenmaa runsaalla vajaalla 6,7 miljoonalla eurolla.

Kuuntele Pär-Gustaf Relanderin haastattelu muun muassa kasvun tekijöistä:

Polttimo yhtiöiden pääomistaja Pär-Gustaf Relander vaatii hallitukseltakin lisää toimia kasvun tueksi

Pär-Gustaf Relanderia haastattelee Petri Niemi.