KPL perustelee päätöstä taloudellisilla ja urheilullisilla syillä. Miesten Ykköspesis pelataan ensi vuonna 11 joukkueen sarjana.

Kouvolan pesäpallostadion.

Avaa kuvien katselu

Kouvolan pesäpallostadionilla ei pelata ensi kesänä miesten Ykköspesiksen otteluita. Kuva: Antro Valo / Yle

12:45•Päivitetty 12:50

Kouvolan Pallonlyöjät (KPL) ei pelaa enää ensi vuonna kakkosjoukkueellaan miesten Ykköspesiksessä.

– Tämä päätös ei ole helppo. Tarkoin harkittu ratkaisu perustuu taloudellisiin ja urheilullisiin päätöksiin, seura kirjoittaa verkkosivuillaan.

Seuralla oli miesten Ykköspesiksessä joukkue neljän kauden ajan vuosina 2022–25. KPL:n mukaan päätös sarjapaikasta luopumisesta oli nyt välttämätön.

Tiedotteessa perustellaan päätöstä vuosi vuodelta kasvavilla kustannuksilla ja sillä, että kokonaisuuden kannalta miesten Superpesis-joukkueeseen keskittyminen on koko yhteisölle parhaaksi. Asiaan vaikuttaa myös taustajoukkojen vähyys.

Seura sanoo harkitsevansa päätöstä muutaman vuoden kuluttua uudelleen, sillä heillä on kasvamassa lahjakkaita nuorten ikäluokkia.

Pesäpalloliitto kertoo päättäneensä, että miesten Ykköspesis pelataan KPL:n päätöksen myötä 11 joukkueen sarjana kaudella 2026. Se on tarkoitus täydentää 12 joukkueen sarjaksi kaudelle 2027.

Kouvolan Pallonlyöjät voitti päättyneellä kaudella Superpesiksessä pronssia. Ykköspesiksessä pelannut kakkosjoukkue oli sarjan kuudes.