Karl Helenius kohtaa ”Jyväukon”.


Karl Helenius (oikealla) debytoi nyrkkeilykehässä 74-vuotiaana. JUSSI ESKOLA
Kiuruvedellä järjestetään Turpaanvetotalkoot-nimeä kantava nyrkkeilyilta marraskuun lopussa. Ottelukortilta löytyi varsinainen yllätys.
Entisen raskaansarjan iskijä Robert Heleniuksen isä Karl Helenius vetää nyrkkeilyhanskat käteen ja kohtaa kehässä Matti ”Jyväukko” Lappalaisen.
Kiuruvedeltä kotoisin oleva Lappalainen on nähty aiemminkin niin kutsutuissa showotteluissa. Myös Helenius-matsi kulkee näytösottelun leimalla. Ottelussa nähdään enimmillään kolme erää.
Tapahtuman sivuilla kerrotaan, että Lappalaisen paino on 107 kiloa ja isä-Heleniuksen 105 kiloa.
”Kalle” Helenius on ollut lajin parissa vuosikymmenien ajan. Hän valmensi aikoinaan myös poikaansa.
Turpaanvetotalkoot juhlii tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan.