Ylioppilaiden kiinteistöbisnes haukkasi isoja riskejä, eikä satojen miljoonien velkojen hoito enää onnistunut, kirjoittaa kaupunkitoimittaja Lauri Miettinen.

Avaa kuvien katselu
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kiinteistökauppoihin kuuluu Uuden ylioppilastalon myynti. Kuva: Kristiina Lehto / Yle
Mittavasta vauraudestaan jopa kadehdittu Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY myy ison osan omaisuudestaan.
Näin torjutaan konkurssiuhka.
Miten tähän on tultu?
Taustalla on hyviä tarkoituksia ja epäonnisia kiinteistöbisneksiä.
HYY alkoi kehittää liiketoimintaansa aivan uudella otteella viime vuosikymmenellä.
Ylioppilaslehden mukaan taustalla on vuonna 2016 virallisiinkin papereihin kirjattu kaunis ajatus, jonka mukaan opiskelijat vapautetaan ylioppilaskunnan jäsenmaksusta. Tavoitteen piti toteutua vuoteen 2025 mennessä.
Pakollinen jäsenmaksu oli vuonna 2016 perusopiskelijalle 103 euroa.
Tuloja piti saada lisää. Kymmenkunta vuotta sitten HYY oli kiinteistöomaisuutensa turvin varsin vauras ylioppilaskunta, mutta jättiomaisuus olisi voinut poikia parempiakin tuottoja.
Yle uutisoi vuonna 2018 HYY:n uusista tavoitteista.
Luksusta ja elämyksiä
Ylioppilaiden talouspainajaisen taustalla on kaksi isoa kiinteistöhanketta.
Ylioppilaskunnan liiketoiminnasta vastaava Ylva toteutti Helsingin Kallioon Lyyra-korttelin, johon tuli hotelli, toimitiloja ja asuntoja.
Toinen Ylvan iso ponnistus, Grand Hansa, valmistui vuonna 2024. Ison saneerauksen jälkeen aivan Helsingin ytimessä rautatieaseman vieressä avautui upouusi hotelli.
Sitä varten Ylva oli hankkinut Seurahuoneena tunnetun talon.
– Haluamme hotellin henkivän tämän ajan luksusta; elämyksellisyyttä ja vastuullisuutta, totesi Ylvan silloinen toimitusjohtaja Antti Kerppola vuonna 2019.
Sittemmin tuli vastaan korona, Ukrainan sota ja inflaatio, jotka vaikuttivat hankkeisiin ja Ylvan talouteen.
Isojen projektien isot velat alkoivat painaa niskassa.
Maine meni
Nyt on vuosi 2025. Ylva on todennut olevansa pulassa lainojensa kanssa.
Viime vuoden tilinpäätöksen mukaan Ylvalla oli lyhytaikaista lainaa rahoituslaitoksilta 275 miljoonaa euroa. Ehtojen rikkoutumisen takia rahoittajilla on oikeus eräännyttää lainat.
Äsken julkistettu kiinteistökauppa suojaa konkurssilta. HYY menettää legendaarisen Vanhan ylioppilastalon ja maineensa.
Some on täynnä kiukkua ja surua kiinteistöseikkailun tuloksesta.
Opiskelijoiden jäsenmaksu on tänä vuonna 85 euroa. Korotuksia siihen ei sentään ole näköpiirissä.