Enzo Pulkkinen sairastaa syöpää.
Hausmylly-yhtyeestä tuttu Enzo eli Hannu Pulkkinen on joutunut sairaalahoitoon.
Syöpää sairastava Pulkkinen kertoo tilanteestaan sosiaalisessa mediassa. Instagram-päivityksessään hän kirjoittaa olevansa hoidossa Oulun yliopistollisen sairaalan sydäntautien osastolla.
– Tällä kertaa napsahti sydäntautien osasto. Mutta tästä ei ole kuin suunta ylöspäin! Kiitos todella paljon kaikille tsempeistä – ne auttavat jaksamaan eteenpäin! Olette ajatuksissa, Pulkkinen kirjoittaa seuraajilleen.
Hän sanoo palaavansa heti sorvin ääreen, kun kunto sen sallii.
– Mutta Hausmylly keikkailee siitä huolimatta, ja olisi iso kunnia mulle, jos menette keikoille, vaikken itse välttämättä lavalla läsnä olisikaan, hän kannustaa faneja.
Päivityksen yhteydessä Pulkkinen on jakanut kuvan itsestään sairaalassa.
Hän kertoo Hausmyllyn Facebook-tilillä, että on sairaalassa tiputuksessa.
– Saas nähdä, meneekö viikonloppu taas täällä… Onneksi on ainakin tv, Pulkkinen toteaa.
Hän on julkaissut kuvan sairaalavuoteelta myös viisi päivää sitten.
– Jälleen on saatu hyvää hoitoa. Eilen ja tänään on otettu röntgenkuvia keuhkoista sekä kaikenlaisia verikokeita — mutta ei siinä mitään, Pulkkinen kirjoitti.
Pulkkisella todettiin keuhkosyöpä helmikuussa 2020 aivan vahingossa. Kun hän kaatui ja keuhkoista otettiin trauma-CT-kuva, syöpä paljastui. Kemoterapia tehosi hyvin ja kasvain vaipui in situ -tilaan, eli niin sanottuun lepotilaan.
Elokuussa Pulkkinen kertoi Ilta-Sanomille, että syöpä oli uusiutunut.
Hän kertoi, ettei ollut huomannut mitään oireita, vaan löydökset tulivat esiin rutiinitarkastuksessa.
– Päivä kerrallaan, ja toivotaan parasta, että hoidot tepsisivät ja elämä jatkuisi, Pulkkinen totesi.