Vian tarkkaa syytä ei ole kerrottu.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin viime sunnuntain poistuminen Mar-a-Lagosta Floridasta on herättänyt ihmetystä ja hilpeyttä.
Trumpia kuljettanut limusiini, joka tunnetaan nimellä ”Beast”, peto, ajeli nimittäin takaluukku auki. Useiden kuvatoimistojen valokuvaajat taltioivat tilanteen, jossa takaluukku auki ajavan auton takapenkillä näkyy Trumpin siluetti.
Presidentti oli matkalla takaisin Washingtoniin.

Salaisen palvelun mukaan luukku aukesi vahingossa. Kuva: Jim Watson / AFP
Toistaiseksi ei ole tiedossa, miksi takaluukku oli auki.
Salaisen palvelun lausunnon mukaan luukku kuitenkin aukesi ”vahingossa” ja se pysyi yläasennossa osan matkaa.
– Tavaroita ei hävinnyt tai pudonnut matkan aikana. Vika todettiin luonteeltaan mekaaniseksi, se on tunnistettu ja sittemmin korjattu, lausunnossa sanottiin The Independentin mukaan.
Salaisen palvelun tiedottaja kertoi CNN:n toimittajalle, ettei luukun aukeamisella ollut vaikutusta saattueen turvallisuuteen.
Lue lisää: Tällainen on Yhdysvaltain presidentin järkälemäinen auto
Sosiaalisessa mediassa tilanne on kirvoittanut irvileuat liikkeelle. Esimerkiksi X:ssä on epäilty takaluukun aukeamisen johtuneen liittovaltion sulusta, kun taas toiset ovat irvailleet tapahtumaa Trumpin vaimon Melanian karkaamisyritykseksi.