MTV

Matti kertoo viimeisessä Ensitreffit alttarilla-jaksossa elämänsä uudet käänteet.

Kun Ensitreffit alttarilla -rakkausrealityn tuoreimmalla kaudella ja kohtasivat toisensa, kiinnittyi huomio herkästi Matin hiuksiin.

Arkistovideo: Ensitreffit-asiantuntijat kertovat rakkausvinkkinsä

Alttarille asteli nimittäin sinitukkainen mies, kirkkaat hiukset siivosti kammattuina. Persoonallinen tyyli osoittautui vain yhdeksi piirteeksi, joka poikkesi huomattavasti vaimoehdokkaasta.

Viime viikolla telkkarissa saatiin nähdä, että Matti ja Elisa päättivät jatkaa eri teille.

Muodonmuutos

Matti, joka on saanut pidettyä sosiaalisessa mediassa vielä jokseenkin matalaa profiilia, pelmahti Jälleennäkemiset- jaksossa ruutuun siilitukkaisena.

– Mun elämässä on tapahtunut tässä kuvausten jälkeen vähän kaikenlaista. Ehkä tämmöinen näkyvin muutos voi olla tämä, että tarkkatarkkasilmäisimmät onkin huomanneet, että mulla on tukkamalli vähän vaihtunut, Matti kertoo heti alkuun kameralle.

Tukkansa ajamisen lisäksi Matti kertoo ostaneensa kesämökin, jota hän remontoi.

– Ai niin ja semmoinen iso juttu, että kävin lomalla Euroopassa vähän reissaamassa, Matti kertoo.

Reissullaan hän oli nähnyt muun muassa Pariisissa Eiffel-tornin ja Mona Lisan.

Elisa ei syttynyt Matista vielä häämatkallakaan.

Elisa ei syttynyt Matista vielä häämatkallakaan.
MTV

Elisalle ei kelvannut

Matin hiukset olivat Elisalle paha paikka jo ensitapaamisella alttarilla. Hän kuvaili jaksossa tuntemuksiaan varsin suorasanaisesti.

– Mä olin ehkä vähän järkyttynyt Matin sinisestä tukasta. Mä en ole ollut miehillä värikkäiden hiusten ystävä, enkä keesien ystävä, hän viittasi irokeesikampaukseen.

Tuolloin Elisa kuitenkin oli tyytyväinen siitä, ettei tuntenut heti vetovoimaa sulhoa kohtaan.

Myöhemmin kaudella Elisalla oli kuitenkin toinen ääni kellossa, eikä hän lämmennyt Matin hiustyylille enää lainkaan. Jaksossa, jossa ilmeni parin jatkaneen elämää erillään, hän laukoi ajatuksensa Matista hyvin suoraan.

– Mä en vaan tykkää tosta sinisestä. Se on jotenkin häiritsevä toi sininen tukka, Elisa totesi katsellessaan parin hääkuvaa, ja peitti sitten Matin näkyvistä kokonaan.

– Mun mielestä tää on tälleen parempi. Toi on häiritsevä väri toi sininen, hän hekotti.