Nanna Karalahti kertoo Ukkola-ohjelmassa, kuinka hän on kertonut lapsilleen heidän isänsä vangitsemisesta.
Hyvinvointivalmentaja Nanna Karalahdella, 37, on kolme lasta yhdessä ex-puolisonsa Jere Karalahden kanssa.
Entinen kiekkoilija Jere Karalahti vangittiin yli kuukausi sitten todennäköisin syin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta.
Nyt Nanna Karalahti kertoo Ukkola-ohjelmassa ajatuksiaan vanhemmuudesta ja yhteishuoltajuudesta. Karalahti kertoo jaksossa myös, mitä hän on kertonut Jeren vangitsemisesta heidän lapsilleen.
– Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, Nanna aloittaa.
– Totuus on se, että me emme tiedä, Nanna jatkaa.
Karalahti myöntää, että aihe on hänelle herkkä, sillä hän haluaa vain parasta lapsilleen. Hän vastaa Sanna Ukkolan haastattelussa myös rehellisesti siihen, millaista aikaa viikot ovat hänelle olleet, kun hänen lastensa isä on ollut vangittuna.


Nanna Karalahti avasi ajatuksiaan vanhemmuudesta Ukkola-ohjelmassa. Kaisa Vehkalahti
Katso yltä Ukkola-ohjelman uusin jakso, jossa Nanna Karalahti kertoo lisäksi muun muassa saamastaan syöpädiagnoosista sekä omasta voinnistaan kiireisen arjen ja epävarman perhetilanteen keskellä.