Media|On epäselvää, onko Trump nostanut miljardikorvauksia dokumentin muokkauksen vuoksi vaativaa kannetta BBC:tä vastaan. BBC on pyytänyt Trumpilta anteeksi, mutta torjuu korvausvaatimukset.
13.11. 23:16 | Päivitetty 13.11. 23:54
Britannian yleisradioyhtiö BBC on mahdollisesti muokannut Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin puhetta myös toisessa tapauksessa kuin aiemmin uutisoidun dokumentin kohdalla. Asiasta uutisoi brittilehti The Telegraph.
The Telegraphin mukaan kyseinen video esitettiin kesäkuussa 2022 BBC:n Newsnight-ohjelmassa.
Aiemmin on uutisoitu BBC:n Trump-dokumentista, jossa yhdistettiin harhaanjohtavasti kolme kohtaa Trumpin puheesta. Trump piti kyseisen puheen tammikuun 6. päivä vuonna 2021 ennen Capitol-rakennuksen väkivaltaisia mellakoita. Editoidusta videosta syntyi kuva, että Trump olisi lietsonut ihmisiä väkivaltaisuuksiin.
The Telegraphin mukaan myös vuonna 2022 esitetty materiaali antoi vaikutelman, että Trump kannusti ihmisiä mellakoimaan.
Aiemmin uutisoidusta dokumentista on kohuttu jo päivien ajan, ja se on johtanut myös BBC-johtajien eroihin.
Trump uhkasi BBC:tä aiemmin tällä viikolla miljardin dollarin eli noin 870 miljoonan euron vahingonkorvauskanteella dokumentin takia.
Yhdysvaltalaislehti The New York Timesin mukaan BBC:lle lähetetyssä kirjeessä vaadittiin dokumentin peruuttamista, anteeksipyyntöä ja vahingonkorvauksia. Muuten BBC:tä vastaan nostettaisiin miljardin dollarin oikeuskanne.
Keskiviikkona Reuters kertoi, että Trumpin edustaja olisi nostanut kanteen. Torstaina Reuters kuitenkin kertoi, että Trumpin lakitiimin mukaan Trump ei ole vielä nostanut kannetta BBC:tä vastaan.
BBC kertoi torstaina, että yleisradioyhtiö on pyytänyt anteeksi Trumpilta, mutta torjuu Trumpin mahdollisen vaatimuksen korvauksista. BBC ei aio näyttää ohjelmaa enää uudelleen.
BBC kirjoitti torstaina myös The Telegraphin uutisesta, joka koski Newsnight-ohjelmassa mahdollisesti tehtyä harhaanjohtavaa editointia. BBC:n tiedottaja kommentoi artikkelissa, että asia on yleisradion tiedossa ja sitä tutkitaan.