Raketti kuljettaa kahta Nasan luotainta, joiden päämääränä on Mars.
New Glenn laukaistiin Floridassa.Video: Reuters
13.11. 23:32
Blue Origin -avaruusyhtiön New Glenn -kantoraketti on laukaistu avaruuteen.
Yhtiö näytti laukaisun suorana lähetyksenä viestipalvelu X:ssä Suomen aikaa torstai-iltana. New Glenn kuljettaa maata kiertävälle radalle kaksi Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan luotainta, joiden on tarkoitus jatkaa matkaansa kohti Marsia.
Luotainten on määrä saapua Marsiin syksyllä 2027, Nasa kertoo verkkosivuillaan. Siellä ne tutkivat muun muassa planeetan kaasukehää.
New Glennin laukaisu peruttiin sunnuntaina ja keskiviikkona haastavan avaruussään takia. Kantoraketin koelento oli tammikuussa.

New Glennin laukaisua siirrettiin kahdesti huonon avaruussään takia. Kuva: Chandan Khanna / Lehtikuva
Elon Muskin omistama Space X -yhtiö on saamassa Blue Originista kilpailijan rahtikuljetuksilleen. Blue Originin pääomistaja on Amazon-miljardööri Jeff Bezos.
Osaa New Glennin osista voidaan käyttää uudelleen, mikä lisää sen kiinnostusta avaruusalalla.
Blue Origin kertoi X:ssä, että raketin alaosa eli ensimmäinen vaihe laskeutui laukaisun jälkeen suunnitellusti takaisin maahan. Raketin ensimmäisen vaiheen on tarkoitus palata uusiokäyttöön, kun taas toinen vaihe jatkaa matkaansa kohti avaruutta.