Britannian yleisradioyhtiö BBC pyytää anteeksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilta yhtiön ohjelmaan harhaanjohtavasti editoitua videota.
BBC sanoo, että editointi oli antanut väärän käsityksen siitä, että Trump olisi suoraan kehottanut väkivaltaiseen toimintaan. BBC ei aio näyttää ohjelmaa uudelleen.
BBC sanoo kuitenkin olevansa vahvasti eri mieltä siitä, että kunnianloukkaussyytteelle olisi perusteita.
Trumpin asianajajat ovat uhanneet haastavansa BBC:n oikeuteen ja vaativansa miljardin dollarin korvauksia, ellei yhtiö julkaise oikaisua, esitä anteeksipyyntöä ja maksa korvauksia.
Syynä on kahdesta eri videosta tehty kooste Trumpin puheesta BBC:n Panorama-ohjelmaan. Se oli arvostelijoiden mukaan tarkoitushakuisesti editoitu niin, että Trump näyttää yllyttävän kongressimellakoihin loppiaisena 2021.
Ohjelma lähetettiin ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja viime vuonna.
Tapauksesta nousseen kohun vuoksi BBC:n pääjohtaja Tim Davie ja uutistoiminnasta vastaava johtaja Deborah Turness ilmoittivat jättävänsä tehtävänsä.
Brittilehti: Toinen harhaanjohtava editointitapaus
Aiemmin torstaina brittilehti Telegraph uutisoi toisesta tapauksesta, jossa BBC:n ohjelmassa olisi tehty harhaanjohtava editointi Trumpin 6. tammikuuta 2021 pitämästä puheesta. Kyseinen video näytettiin Newsnight-ohjelmassa vuonna 2022, kaksi vuotta ennen Panorama-jakson esittämistä.
Kuten Panoraman tapauksessa, myös Newsnightin editointi antoi Telegraphin mukaan vaikutelman siitä, että presidentti olisi lietsonut kannattajiaan väkivaltaisuuksiin.
BBC:n tiedottaja sanoi torstaina vastauksena Telegraph-lehden väitteisiin, että BBC noudattaa ”korkeimpia toimituksellisia periaatteita” ja että asiaa tutkitaan.
Trumpin lakitiimin tiedottaja kommentoi tuoreita paljastuksia Telegraphille toteamalla, että on selvää, että BBC on syyllistynyt Trumpin kunnianloukkaukseen.