– Hänen mailapelinsä ja läsnäolonsa maalin edustalla on vahvaa. Hän teki ominaisuuksillaan meihin vaikutuksen jo harjoitusleirillä, ja kun tarvitsimme vahvistuksia kokoonpanoomme, hän oli luonnollisesti hyvä vaihtoehto.
Pittsburghin konkarihyökkääjä Kevin Hayes tuumi, että Global Series -ottelut ovat mainio kokemus kaikenikäisille pelaajille. Hän arveli, että suomalaispelaajille pelireissu Tukholmaan saattaa olla melkein kuin tulisi käymään kotona.
– On hienoa päästä tutustumaan uuteen maahan ja kulttuuriin, jota ei ole ennen kokenut. Kun tullaan pelikaupunkiin pari päivää etukäteen, paikalliset pelaajat pystyvät kertomaan kaupungin historiasta ja muita mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Hayes pelasi suomalaiskaksikon kanssa pari ottelua palattuaan kokoonpanoon kahdeksan kuukauden poissaolon jälkeen. Hän luonnehti Koppasen olevan suoraviivainen kaukalon päästä päähän etenevä pelaaja, kun taas Koivunen etsii mieluummin syöttöpaikkoja.
– He täydentävät hyvin toisiaan. Harmittaa, kun he pelasivat kanssani niin pian paluun jälkeen. Tuntui siltä, etteivät he minun takiani pystyneet pelaamaan ihan täysillä.
Koppanen pelaa vastuullisesti kahteen suuntaan ketjusta riippumatta
Lisää aiheesta: Joakim Kemell pääsi Predatorsin kyytiin juuri oikeaan aikaan
Koppanen olisi nauttinut pelkästään joukkueen yhteisestä pelireissusta Tukholmaan, mutta matka tuntuu vieläkin paremmalta, koska hänen vaimonsa tuli kaupunkiin ja he saivat viettää hieman aikaa yhdessä, nauttia ruotsalaisesta Fika-kahvitteluhetkestä ja käydä illallisella.
– Tämä matka oli tiedossa jo Penguinsin harjoitusleirin aikaan. Sitten minut lähetettiin Wilkesiin, enkä tiennyt, pääsenkö mukaan. Oli todella hieno tunne, kun sain kutsun ylös ja pääsin mukaan, hän selitti ja sanoi matkan paljastaneen sen, kuinka isoja tähtiä Penguinsin kärkipelaajat Sidney Crosby, Jevgeni Malkin ja Kris Letang oikein ovatkaan, myös Euroopassa.
– Hotellimme edessä oli aina pari kolmekymmentä heidän nimiään huutavaa ja nimmaria pyytävää ihmistä.
Koppanen arveli, että ketjujen mahdolliset muutokset näkyvät eniten aloituksissa, tuleeko niitä omaan vai hyökkäyspäähän vai keskialueelle. Kävi ketjujen kanssa niin tai näin, hän haluaa pelata vastuullisesti molempiin suuntiin niin kuin aina. Oli kyseessä sitten rooli kolmosketjussa Koivusen ja Hayesin kanssa tai Blake Lizotten ja Connor Dewarin rinnalla nelosvitjassa.
– Vahva kahden suunnan peli on aina ollut iso osa pelaamistani, ja olen iän myötä yrittänyt kehittyä siinä aina vain paremmaksi.
Koppasen mielestä Global Series -matkan iso anti on entistä tiiviimpi joukkuehenki ja hauskanpito yhdessä. Mutta sitten hauskan yhdessäolon jälkeen ruvetaan töihin.
– Kun kiekko tippuu jäähän, niin sitten taistelemme kahdesta voitosta ja sarjapisteistä, hän muistutti.