Teknologiajätti Google on muuttamassa mainonnan käytäntöjään EU:n paineen alla.

Ilmoitus tuli kaksi kuukautta sen jälkeen, kun Euroopan komissio oli mätkäissyt yhtiölle 2,95 miljardin euron kilpailusakon. Sen syynä oli yhtiön omien palveluiden suosiminen mainonnassa.

EU antoi Googlelle 60 päivää aikaa ratkoa ongelmat.

Nyt yhtiö ehdottaa muutoksia muun muassa hinnoitteluun ja työkalujen toimivuuteen. Samalla Google toteaa yhä olevansa eri mieltä sakkopäätöksestä.

Seuraavaksi Euroopan komissio perkaa muutosehdotukset ja arvioi, ovatko ne sen mielestä riittävät.

Lähde: AFP