Jaakko Teppo oli tunnettu muusikko, jonka suosion huippuvuodet ajoittuivat 1980- ja 1990-luvuille. Hän kuoli helmikuussa 2024.

Kansantaiteilija Jaakko Teppo pitää hattua päässään.

Avaa kuvien katselu

Kansantaiteilija Jaakko Tepon perintö näkyy yhä suomalaisessa viihteessä. Arkistokuva. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Joensuussa järjestetään suurkonsertti edesmenneen viihdetaiteilija Jaakko Tepon muistolle.

Tapahtuma pidetään Joensuu Areenassa helmikuun lopulla. Lavalle nousevat muiden muassa Erja Lyytinen, Värttinä sekä Ismo Alangon, Ilkka Alangon ja Cyde Hyttisen muodostama Sössölandian Kultakurkut.

Illan orkesterina toimii Onnen kerjäläiset.

Lisää esiintyjiä on määrä julkistaa marraskuun aikana. Tapahtuman järjestävät Fun Pandemia ja Ohjelmalaituri -yhtiöt, joissa molemmissa vaikuttaa Jaakko Tepon poika Ilja Teppo.

Illan juontajina toimivat Ilja ja Johannes Teppo.

Jaakko Teppo (1953-2024) oli suomalainen lauluntekijä, muusikko ja humoristi, jonka huumori ja pohjoiskarjalainen murre tekivät hänestä kansan suosikin. Hän nousi tunnetuksi 1980-luvulla muun muassa kappaleilla Pamela sekä Hilma ja Onni. Teppo vetäytyi esiintymisistä 1990-luvulla sairastumisen vuoksi.

Alla olevalla videolla Jaakko Teppo esittää kappaleen Hilma ja Onni Ylen ohjelmassa vuonna 1981.

Jaakko Teppo