Lauri Vuorinen ja Joni Mäki kompuroivat Oloksen tykkikisoissa.

Joni Mäki (vas.) ja Lauri Vuorinen kolaroivat Muoniossa. Arkistokuva. PASI LIESIMAA

Suomen sprinttihiihtotähdet Lauri Vuorinen ja Joni Mäki kolaroivat perjantaina Muoniossa Oloksen tykkikisoissa perinteisen sprintin puolivälierässä.

Loppusuoraa edeltävässä mutkassa Itävallan Erik Engel horjahti ja kilkkasi Vuorisen rajusti nurin. Vuorinen mätkähti päin suoja-aitaa. Herrat kamppailivat toisesta sijasta.

Takaa tullut Joni Mäki meni nurin samassa rytäkässä.

Mäki selvisi tv-kuvan perusteella tapaturmasta vähin vaurioin. Vuorinen ”keräili” itseään tovin hangessa, mutta tuli sukset jalassa maaliin noin minuutin erän voittaneen Itävallan Benjamin Moserin jälkeen.

Suomalaiset ja Engel karsiutuivat jatkosta.

Vuorinen haki voittoa Lapista. Viime kaudella hän oli Tykkikisojen perinteisen sprintin toinen ja vuonna 2023 kolmas.

Kaksi pallipaikkaa

Itävallan Moser eteni lopulta kilpailun voittoon. 28-vuotias alppimaan mies oli viime kaudella Muonin sprintissä seitsemäs. Maailmancupin sprinttimittelöissä hän on ollut parhaimmillaan kahdesti kymmenen kärjessä.

Perjantain aika-ajon voittanut Juuso Haarala jatkoi väkevää kyytiä myös erävaiheessa, sillä miehen veto riitti toiseksi. Maalikamerakuvan perusteella eroa oli voittajan hyväksi 0,16 sekuntia.

Viime viikonloppuna Kainuun talvikisoissa säväyttänyt Eero Rantala jatkoi mainioita otteitaan ja oli Oloksella kolmas (+0,27 sekuntia).

Kolmantena suomalaisen finaaliin päässyt Niilo Moilanen jäi kuudenneksi (+2,44).

Juttua muokattu pe 14.11.2025 klo 13.48. Lisätty väliotsikko ja sen jälkeinen teksti.

TV-ohjelmat tänään, TV-opas