Helsingin kaupungin omistama energiayhtiö Helen kaavailee, että Helsingissä voisi olla toimiva pienydinvoimala jo ensi vuosikymmenellä.

– Vuosi 2032 olisi aikaisin mahdollinen hetki. Luvitusprosessit vievät minimissään seitsemän vuotta. Kun otetaan mukaan ripaus realismia, tavoitteena on, että voima olisi käynnissä vuonna 2035, toimitusjohtaja Olli Sirkka arvioi Talouselämän haastattelussa.

Ydinvoimalan avulla Helen voisi laskea hiilidioksidipäästöt nollaan. Pienydinvoimala tuottaisi sekä kaukolämpöä että sähköä.

– Jos me rakennamme ydinvoimalan, saamme hyödynnettyä reaktorin tuottaman tehon sekä sähkönä että lämpönä. Tällöin voisimme saada 2–3-kertaisen liikevaihdon samasta laitoksesta, kun muutoin siitä saataisiin vain kolmasosa. Tämä toisi meille kilpailuetua, Sirkka perustelee.

– Tarvitsemme noin 500 megawatin verran tasaista, säävarmaa tuotantoa. Tyypillisesti sähköteho olisi 200–300 megawattia eli se vastaisi teholtaan Salmisaaressa suljettua tuotantoa, toimitusjohtaja arvioi laitoksen kokoa.

Sirkan mukaan ydinvoimainvestoinnin tavoitteena on savuton, kustannustehokas ja huoltovarma lämmöntuotanto.

– Se tulee näkymään asiakkaille kilpailukykyisenä kaukolämmön hintana, museoituina savupiippuina ja lämpiminä koteina kaikissa olosuhteissa.

Sirkka arvioi Talouselämälle, että sähkön hinnan suhteen lähivuodet näyttävät nykyisen tasoisilta, mutta hintaheilunta tulee yhä kasvamaan.