Verohallinto on vahvistanut ensi vuoden luontoisetujen arvot.
Työnantajan maksaman ravintoedun enimmäismäärä nousee ensi vuoden alussa 14,00 euroon, kun se tänä vuonna on ollut 13,70 euroa.
Ravintoetua voi käyttää myös niin, että kustannuksiin sisältyy aterian kuljettamisesta aiheutuneita kuluja. Luontoisetupäätös vastaa tältä osin jo kuluvana vuonna voimassa ollutta päätöstä. Kustannukset voi maksaa esimerkiksi lounassetelillä, lounaskortilla, mobiilisovelluksella tai muulla vastaavalla kohdennetulla maksuvälineellä.
Luontoisetupäätöksessä on vahvistettu arvot myös muille yleisimmille luontoiseduille, kuten asuntoedulle, autoedulle ja puhelinedulle.
Esimerkiksi työnantajan kustantama palkansaajan puhelinetu säilyy 20 eurossa kuukaudessa.
Luontoisetupäätöksessä on määrätty kaavamaiset arvot auton latausedulle, koska latausetu ei ole tuloverolain mukaan enää verovapaa 1.1.2026 alkaen. Täyssähköauton lisäksi päätöksessä on määrätty lataushybridille erillinen arvo, joka on kaksi kolmasosaa täyssähköauton latausedun arvosta.
Työnantajalta saatu luontoisetu on työntekijälle palkkatuloa. Edun verotusarvo määräytyy luontoisetupäätöksen mukaan.
Verohallinnon kattavat ensi vuoden luontoisetujen laskentaperusteet löytyvät täältä.