Timo Korhonen
Janne Naakan erotilitys on saanut aikaan melkoisen somemylläkän.
Suomalainen somekansa sai torstaina (13.11.) keskusteltavaa, kun somevaikuttaja julkaisi blogiinsa paljonpuhuvan erotilityksen.
Pitkä kirjoitus liittyy hänen ja ex-poikaystävä taannoiseen eroon. Kaksikko kertoi helmikuussa erostaan, mutta todellisuudessa ero oli tapahtunut jo vuoden 2024 syksyllä.
Janne Naakalta raju erotilitys ex-kumppanistaan
kotimaa
13:57
Sometähdet avautuvat Seiskalle: Janne Naakalta raju erotilitys ex-kumppanistaan
Somessa kuohuu, kun suosikkibloggaaja laukoo rajuja väitteitä exästään sekä muista julkisuuden henkilöistä.
Janne paljasti jo aiemmin eron olleen seurausta muun muassa Valtterin uskottomuudesta, mutta vasta nyt Naakka on tehnyt ex-parin entisestä elämästä uusia paljastuksia.
Julkkismiehet valokeilassa
Blogikirjoituksessa on muun muassa väitteitä siitä, että Valtteri olisi pettänyt Jannea esimerkiksi somekollega kanssa. Mikael on tullut tutuksi myös Selviytyjät Suomi- ja Erikoisjoukot-ohjelmista.
Taustalla yliannostus
terveys
9.11. 10:31
Erikoisjoukot-tähti sairaalaan – taustalla särkylääkkeen yliannostus
Somevaikuttaja Mikael Renwall kertoo, että vakava maksavaurio oli lähellä.
Mikael avautui aiheesta torstaina Instagramin tarinat-osiossa ja kiisti pettämisväitteet. Hän kertoo vaihtaneensa Valtterin kanssa suudelman Valtterin aloitteesta vuonna 2017, mutta muuta ”seksuaalista kanssakäymistä” ei ole hänen mukaansa tapahtunut.
Mikael on tähdittänyt tuoretta Erikoisjoukot-tuotantokautta.
ATTE KAJOVA
Janne ottaa blogitekstissään puheeksi myös somevaikuttaja , jonka kanssa Janne väittää Valtterin viettäneen aikaa hänen selkänsä takana.
Joona Hellman täytti pyöreitä!
kotimaa
8.8. 13:30
Joona Hellman juhli pyöreitään näyttävästi – yllättävä esiintyjä
Joonan juhlat eivät taatusti jättäneet ketään kylmäksi.
Tuoreessa Instagram-päivityksessään myös Joona kiistää hänen ja Valtterin välillä olleen koskaan mitään ”romanttista tai fyysistä”.
– Meidän välillä ei siis ole ikinä tapahtunut mitään, Joona selventää.
Seuraajamäärät laskuun
Laajan erokohun keskiössä olevat somevaikuttajat ovat saaneet viimeisen vuorokauden aikana osakseen paljon kysymyksiä ja arvostelua omilla kanavillaan sekä keskustelupalstoilla.
Kohu on näkynyt merkittävällä tavalla myös julkkisten seuraajamäärissä. Valtteri Sandbergia seurasi esimerkiksi Instagramissa vielä torstaina (13.11.) päivällä noin 58,5 tuhatta käyttäjää. Vuorokauden aikana seuraajat ovat vähentyneet jo useilla sadoilla, sillä perjantai-iltapäivällä Valtteria seurasi noin 56,8 tuhatta käyttäjää.
Mikael Renwallin Instagram-seuraajat ovat niin ikään ottaneet jalat alleen. Häntä seurasi vielä torstaina noin 81,1 tuhatta käyttäjää, kun perjantaina luku oli enää 80,5 tuhatta.
Joona Hellman on saanut myös osansa seuraajakadosta. Hänen Instagram-tiliään seurasi torstaina ennen blogikirjoituksen julkistamista noin 90,5 tuhatta käyttäjää, mutta perjantai-iltapäivällä luku oli tippunut 89,9 tuhanteen seuraajaan.
Janne Naakan
kotimaa
28.2. 08:59
Janne Naakan raju muodonmuutos
Eronnut bloggaaja teki radikaalin ratkaisun ja luopui hiuksistaan.
Vastavuoroisesti Janne Naakka on saanut kirjoituksensa myötä lisää someseuraajia Instagram-käyttäjälleen. Hänen someseuraajansa ovat nousseet torstain jälkeen ainakin 400 uudella käyttäjällä.
Jannea seuraa tällä hetkellä noin 107 000 käyttäjää.
Janne Naakan seuraajamäärät ovat nousussa.
Henrik Viljanen