Finnkino on uudistanut lipunmyyntiään. Kaikkia uudistus ei ole miellyttänyt.

Finnkinon lipunmyynti on herättänyt raivoa. OUTI JÄRVINEN

Elokuvateatteriketju Finnkinon uudistuneet verkkosivut ovat nostaneet soraääniä sosiaalisessa mediassa.

Verkkosivut ovat olleet toistaiseksi niin sanotussa beetavaiheessa. Tällä tarkoitetaan testiversiota, jossa saattaa olla virheitä ja josta saattaa puuttua osa valmiin version ominaisuuksista. Yritys on tietoinen ongelmista.

– Ymmärrän täysin, että siirtymä uuteen järjestelmään voi tuntua aluksi hankalalta – ja osa palautteesta on ollut aiheellista. Uusi alusta otettiin käyttöön vaiheittain ja marraskuun alussa julkaistuilla uusilla sivuilla on valitettavasti ollut teknisiä ongelmia, Finnkinon Pohjois-Euroopan kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila vastaa Iltalehdelle sähköpostiviestissään.

Esimerkiksi viestipalvelu Threadsissa aihe herättää porua. Moni kommentoija on kokenut lipunoston hankalaksi.

– Kokeile uutta Finnkinon sivustoa ja palkitse itsesi ensin tuskalla ja kenties myös leffaillalla, jos selviät loppuun saakka. Nauroin myös pari kertaa, miten vaikeaksi asiat voi tehdä, kommentoi yksi keskustelija.

– Nyt ei kyllä homma parantunut, ihan käsittämätön säätö…. Todennäköisesti tämän uudistuksen myötä lippuja tullaan ostaa tiskiltä eli jonot kasvaa, eräs arvioi.

– Aivan susi, toinen toteaa.

Myös viihteen moniosaaja Cristal Snow eli Tapio Huuska avasi sanaisen arkkunsa aiheesta Tiktok-tilillään.

Huuska oli ajatellut menevänsä spontaanisti elokuviin ja ostavansa lipun Finnkinon sovelluksen kautta. Sovelluksessa kuitenkin ilmoitettiin, että lippujenosto on siirtynyt verkkosivuille.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Huuska ihmettelee videollaan, miksi hänen täytyy mennä verkkosivuille ostaakseen elokuvalippuja. Hän vetoaa siihen, että elokuviin pitäisi päästä matalalla kynnyksellä.

– Oletteko tosissanne? Huuska kysyy.

Verkkosivuilla viihdetaiteilijalla meni välittömästi hermo. Lipunostoa Huuska kuvailee sekavaksi.

– Finnkino, voitte mennä roskiin, ihan oikeasti, Huuska täräyttää.

Finnkino: Uusi sovellus on tulossa

Finnkinon Hannele Wolf-Mannila vakuuttaa yrityksen pyrkivän siihen, että elokuvan ostaminen on asiakkaalle mahdollisimman helppoa – myös siirtymävaiheen aikana.

– Uudistamme verkkokaupan ja lipunmyynnin kokonaan uuden, modernin ja skaalautuvan alustan päälle. Vanha järjestelmä ei enää mahdollistanut uusia kehitysaskelia, joita asiakkaat tulevaisuudessa tarvitsevat, esimerkiksi älykkäämpiä varauspolkuja, joustavampia maksutapoja ja uusia palvelumalleja, hän kertoo.

Yritys rakentaa parhaillaan myös uutta mobiilisovellusta.

Finnkino on saanut verkkokaupan ja lipunmyynnin uudistuksesta Wolf-Mannilan mukaan palautetta somessa sekä asiakaspalvelussa.

– Arvostamme kaikkea palautetta – se on ollut suureksi avuksi, kun olemme tehneet teknisiä parannuksia ja selkeyttäneet ohjeistuksia, hän kirjoittaa vastauksessaan.