Musiikkitalon yleisöä hellittiin Led Zeppelin -legenda John Paul Jonesin uudella musiikilla.
13.11. 21:20
Rocklegenda John Paul Jones on piipahtanut Suomessa.
Työsyistä.
Myyttisen Led Zeppelinin basistina tunnetuksi tullut Jones pelmahti Musiikkitalon suureen saliin perjantaina 7. marraskuuta kuuntelemaan konserttia.
Kitaristi Teemu Viinikainen on julkaissut Instagramissa yhteiskuvan basistilegendan kanssa.
– Eilisilta oli ikimuistoinen! Tässäpä pieni konserttimme jälkeen sattunut yllätys: John Paul Jones saapui Musiikkitalolle harjoittelemaan maanantain konserttia varten. Juttelimme hieman ja otimme kuvia. On vaikea kuvailla, mitä tämä tuntuu!
– John Paul on yksi Kaija Saariahon tribuuttikonserttiin musiikkia tehnyt säveltäjä, Viinikainen kertoo.
Kuvassa poseeraavat vasemmalta oikealle: kitaristit Jarmo Saari ja Teemu Viinikainen, John Paul Jones ja trumpetisti Jukka Perko.
Musiikkitalossa esitettiin maanantaina 10. marraskuuta Jonesin sävellys The Call.
Jones itse ei sentään ollut soittamassa, vaan sellolle ja uruille sävelletyn kamariteoksen tulkitsivat sellisti Anssi Karttunen ja ranskalainen urkuri Olivier Latry. Kyseessä oli kantaesitys.
Kappale soitettiin Musiikkitalolla osana Kaija Saariahon muistokonserttien kokonaisuutta. Musiikkitalon sivujen mukaan kaikki konsertit sisältävät uutta, vuonna 2022 edesmenneelle tähtisäveltäjälle omistettua musiikkia.
John Paul Jonesin sävellys oli tosin ainut, jonka pääsi kuulemaan vain Suomessa. Loput teokset kantaesitetään myöhemmin Pariisin Philharmonie-konserttisalissa.
John Paul Jones (oik. John Baldwin), 79, on vieraillut Suomessa aiemminkin taidemusiikin merkeissä.
Hän esiintyi Helsingin Savoy-teatterissa keväällä 2017 yhdessä Anssi Karttusen ja säveltäjä-harmonikansoittaja Magnus Lindbergin kanssa Tres Coyotes -nimisellä triolla.

Jones (keskellä) piti vuoden 2017 Savoyn-konserttinsa yhteydessä lehdistötilaisuuden yhdessä säveltäjä Magnus Lindbergin (vas.) ja sellisti Anssi Karttusen (oik.) kanssa. Kuva: Kimmo Räisänen
Helsingin Sanomien Vesa Sirén kirjoitti arviossaan, että paikalla oli runsaasti Led Zeppelinin faneja, mutta lavalla esitetyllä musiikilla ei ollut mitään tekemistä 1970-luvun rockin kanssa.
– Ei sävellajeja, ei keskustelua etukäteen. Päätökset syntyvät joka tapauksessa siinä hetkessä, jossa kulloinkin soitamme. Eihän se muuten olisikaan improvisointia, Jones itse kuvaili esitystä.
Led Zeppelin esiintyi Suomessa vain kerran: Helsingin Kulttuuritalolla 23.2.1970.