Ylilääkäri näkee Laphan suunnittelemat iskuna Lapin syrjäseutujen elinvoimalle ja asukkaiden oikeuksille.
Muonion terveyskeskuksen ylilääkäri Teemu Taulavuori irtisanoutui virastaan viime viikolla turhauduttuaan Lapin hyvinvointialueen (Laphan) menettelyihin.
Taulavuoren päätöksen lopettaa virkansa sinetöi hyvinvointialueen suunnitelma lakkauttaa muun muassa Muonion vuodeosasto ja kiirevastaanotto.
– Se on iso isku terveydenhuollolle ja samalla isku näiden koko alueiden elinvoimalle. Ja en voi olla semmoisessa mukana, Taulavuori kertoo irtisanoutumispäätöksestään.
Säästösuunnitelmien taustalla on se, että Lapha joutui taloutensa vuoksi arviointimenettelyyn.
Taulavuori kertoo ymmärtävänsä, että Lapin hyvinvointialue on kovien säästöpaineiden keskellä. Hän kertoo kuitenkin oman luottamuksensa Laphaan menneen, koska säästöjä haetaan suurelta osin perusterveydenhuollon palveluista.
– Näyttää siltä, että yhtymän hallitus on kaikista niistä huonoista vaihtoehdoista valinnut säästökohteeksi mielestäni sen kaikkein huonoimman, eli perusterveydenhuollon. Ja siitä säästämällä ei koskaan säästä.
Lääkäreiltä avoin kirje johdolle
Yle kertoi lokakuun lopussa, että Lapissa myös Pellon, Posion, Ranuan, Tervolan, Tornion ja Ylitornion vuodeosastoja suunnitellaan korvattavaksi muilla palveluilla, kuten kotisairaanhoidolla.
Taulavuoren ohella joukko Lapin yleislääkäreitä kirjoitti Laphan johdolle aiheesta avoimen kirjeen, jossa lääkärit muun muassa kyseenalaistavat vaihtoehtoisen suunnitelman puutteen ja sen, paljonko nykyinen suunnitelma oikeasti toisi säästöjä.
– He (Laphan johto) ovat systemaattisesti jättäneet kertomatta koko tämän muutoksen kannattavuuden, Taulavuori sanoo.
Taulavuori uskoo, että esimerkiksi Rovaniemen ja Kemin erikoissairaanhoitoa yhdistämällä voisi olla mahdollista säästää enemmän, kuin kuntien perusterveydenhuollon palveluja supistamalla.
Teemu Taulavuori erosi ylilääkärin virastaan protestina. Teemu Taulavuoren oma albumi
Taulavuori pohtii, missä menee lappilaisten oikeus saada hoitoa lähellä ja omassa yhteisössään, kun alueiden terveydenhuoltoa keskitetään yhä enemmän Rovaniemelle. Lapin väestö on kaupunkeihin verrattuna iäkkäämpää.
Taulavuoren mukaan Lapissa asuu paljon väestöä, joilla on valmiiksi korkea kynnys hakeutua terveydenhuoltoon pitkien välimatkojen vuoksi.
– Sitten jos he tietävät, ettei täällä saa paikallisesti arkiaikojen ulkopuolella hoitoa, eivät he rupea edes tulemaan, Taulavuori sanoo.
Kuntia ”saattohoitoon”
Taulavuori uskoo, että terveydenhuollon supistaminen myös vähentää entisestään houkutusta jäädä Lapin kuntiin asumaan ja siten myös niiden kykyä pysyä elinvoimaisina.
– He (päättäjät) katsovat kartalta, että Lapissa on niin sanottuja kuolevia kuntia, niin suljetaanpa palvelut jo nyt.
– Onko terveydenhuollolla oikeus asettaa paikkakuntia saattohoitoon? Vähän provosoivasti sanottu, mutta kyllä mä olen itse huolissani.
Taulavuori kertoo, että hänen irtisanoutumisensa tarkoitus on muistuttaa, että vastaavien päätösten toteutumista ei tarvitse vain katsoa vierestä, vaan niitä voi ja saa protestoida. Hän tiedostaa, että hänen asemassaan tällainen teko on mahdollinen, toisin kuin monilla muilla terveydenhuollon työntekijöillä.
Taulavuori muistuttaa kaikkia siitä, että tällä hetkellä ollaan vielä ”päätöksen etupuolella” ja asioihin on edelleen mahdollista vaikuttaa.
– Kahden vuoden kuluttua kaikki ovat ihmettelemässä, että ”anteeksi, mitä tässä tapahtui” ja ”miksei ketään kuultu?” Me voisimme nyt kerrankin etukäteen tehdä jotain, eikä itkeä sitten jälkikäteen.