Pitkittynyt koronatauti voi liittyä suoliston tulehdukseen.


Pitkittyneessä koronataudissa oireet voivat vaihdella. Välillä on parempia, välillä huonompia päiviä. Adobe Stock / AOP
Naiset saavat niin sanotun long covidin eli pitkittyneen koronataudin kolme kertaa todennäköisemmin kuin miehet.
Cell Reports Medicine -lehdessä julkaistu kanadalaistutkimus löysi mahdollisia syitä siihen, miksi long covid voi aiheuttaa naisille vakavampia ja pitkäkestoisempia oireita kuin miehille.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan long covid on koronavirusinfektion jälkitauti. Sen oireet kestävät vähintään kaksi kuukautta eikä näitä oireita voi selittää muulla diagnoosilla.
Long covidiin sairastuneilla naisilla näytti olevan merkkejä aiemmin alkaneesta suoliston tulehduksesta, joka voi laukaista laajemman tulehdusreaktion, kun elimistö kohtaa koronaviruksen.
Long covidiin sairastuneilla naisilla oli tutkimuksessa erityisen usein anemiaa.
Hormonien merkitys
Lisäksi tutkijat havaitsivat, että pitkäaikaista koronatautia sairastavilla naisilla oli alentuneita testosteronitasoja ja miehillä alentuneita estrogeenitasoja.
Matalat testosteronitasot yhdistyivät tutkimuksessa aivosumu-, masennus-, kipu- ja väsymysoireisiin. Tutkimustiedotteen mukaan erityisesti naisilla hormonitasapainon häiriöt voivat näytellä tärkeää roolia pitkittyneessä koronataudissa.
Myös kortisolitasot olivat long covidiin sairastuneilla normaalia alemmat.
Kanadalaistutkimuksen perusteella long covidin hoito voi tulevaisuudessa sisältää anemian hoitoa, tulehdusta hillitseviä lääkkeitä ja myös mahdollisesti sukupuolihormoneja. Aiheesta tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimustietoa.