Kela|Kelan valtuuston puheenjohtaja Mira Nieminen pitää pääjohtaja Lasse Lehtosen oma-aloitteista taukoa sosiaalisesta mediasta tervetulleena ratkaisuna.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Kelan pääjohtaja Lasse Lehtosen ympärillä on vellonut viime viikot kohu hänen henkilöstöä koskevien kommenttiensa vuoksi.
Kelan valtuuston puheenjohtaja Mira Nieminen sanoo olevansa tyytyväinen Lehtosen työhön, mutta hämmästynyt viimeaikaisista varomattomista ulostuloista.
Lehtonen valittiin tehtävään keväällä kokoomuksen ja perussuomalaisten äänillä.
Oppositiopuolue Sdp:tä edustava Matias Mäkynen muistuttaa, että Lehtonen edustaa pääjohtajana itsensä ohella Kelaa instituutiona.
Moni Kelan valtuuston jäsenistä katsoo pääjohtaja Lasse Lehtosen viimeaikaisten kommenttien olleen huonon maun mukaisia. HS:n tavoittamien kokoomuslaisten ja perussuomalaisten jäsenten mukaan luottamus varsinaisen työn hoitamista kohtaan ei ole kuitenkaan kadonnut.
Lehtonen on ollut viime aikoina kohujen keskellä. Syynä ovat hänen etätyölinjauksensa ja henkilöstöä koskeneet kommenttinsa. Hän totesi aiemmin HS:lle, että tässä työvoima- ja taloustilanteessa Kelalla ei ole ”mitään erityistä tarvetta pitää ihan viimeisen päälle kiinni” henkilökunnastaan. Lehtonen pyysi myöhemmin puheitaan anteeksi Kelan kriisikokouksen jälkeen.
HS kysyi kansanedustajista koostuvan Kelan valtuuston jäseniltä, kuinka Lehtonen on työssään tähän asti onnistunut ja mitä he ajattelevat viimeaikaisista puheista.
Lehtonen valittiin Kelan pääjohtajaksi huhtikuun lopulla kokoomuksen ja perussuomalaisten valtuutettujen äänillä. Lehtonen on puoluetaustaltaan kokoomuslainen.
Kelan valtuuston puheenjohtaja Mira Nieminen (ps) kertoo olevansa hämmästynyt Lehtosen viimeaikaisista, ”varomattomista” ulostuloista. Varsinaiseen työhön hän sanoo kuitenkin olevansa tyytyväinen.
Nieminen kertoo olevansa yllättynyt tavasta, jolla Lehtonen on julkisuudessa kommentoinut Kelan henkilöstöä.
”Itselle henkilöstöasiat ovat äärettömän tärkeitä. Kela on todella korkealla arvostettu niissä ja tämä on ollut tiedossa hänellä, että Kelassa panostetaan henkilöstöön”, hän sanoo.
Kelan valtuustossa kokoomusta edustavat Sari Sarkomaa, Mia Laiho, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen. Perussuomalaisista Kelan valtuustossa istuvat Niemisen lisäksi Anne Rintamäki ja Ritva ”Kike” Elomaa.
Kokoomuksesta asiaa kommentoimaan HS tavoitti Valtolan ja Laihon.
Valtola uskoo, että Lehtonen on nyt ottanut kohuista opikseen. Hän kertoo olevansa tyytyväinen siihen, kuinka kehitystyö Kelassa on Lehtosen johdolla edennyt.
Lehtonen on nimennyt suurimmaksi tavoitteekseen pääjohtajana Kelan toiminnan tuottavuuden kohentamisen. Hänen mielestään Kelan on oltava esimerkiksi tekoälyn hyödyntämisessä maailman kärjessä.
”Nyt on tietysti ikävä kohu tuossa, mutta olivat siitä hallituksessa keskustelleet ja asia on korjattu. Asiat jatkuvat eteenpäin”, Valtola arvioi.
Laiho sen sijaan on haluton ottamaan kantaa siihen, kuinka Lehtonen on tehtävässään ja puheissaan menestynyt.
”Tätä asiaa ei ole vielä Kelan valtuutettujen kesken käsitelty”, hän kuittaa.
Laihon mielestä Lehtosen ehdotus yhdestä lähipäivästä viikossa on kohtuullinen.
”Se on ihan perusteltu ja oikeutettu. Totta kai työnantajalla on oikeus linjata ja määritellä näitä asioita. Niin tulee tietysti tehdä, jos työyhteisössä nähdään, että lähipäivien lisääminen on perusteltua.”
Perussuomalaisten Elomaan omat kokemukset Lehtosesta ovat olleet myönteisiä. Hän muistuttaa Lehtosen pyytäneen anteeksi puheitaan.
Etätyökysymykseen Elomaa sanoo, että paljon riippuu siitä, millaista työtä ihminen tekee ja millainen matka konttorille olisi. Periaatteellisena asiana lähipäivä kerran viikossa ei hänestäkään kuulosta kohtuuttomalta.
”Toiset osaavat esittää asian pehmeämmin kuin toiset, vaikka asian ydin on sama. Siihen voi jokainen paneutua enemmän, että tulee ymmärretyksi”, Elomaa pohtii.
”Se on jokaisen persoonaakin. On hyvä, että käydään asiaa läpi.”
Oppositiota Kelan valtuustossa edustavat Sdp, vihreät ja keskusta. Oppositio tuki pääjohtajaäänestyksessä Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan toimitusjohtajaa Heli Backmania.
Backmania äänestänyt Matias Mäkynen (sd) toteaa, ettei ole yllättynyt Lehtosen möläytyksistä.
”Hän on ollut juuri niin aktiivinen kuin lupasikin”, Mäkynen muotoilee.
”Kyllä hän jo ennen valintaansa korosti osallistumistaan julkiseen keskusteluun, mutta tämä [kohun aiheuttanut] keskustelu on sellaista, jota Kelasta ei pitäisi tulla ja jollaista henkilöstöstä ei pitäisi käyttää.”
Mäkysen mielestä kysymys ei ole siitä, että keskustelua esimerkiksi sosiaaliturvasta tulisi välttää. Tyylitajun ohella kysymys on sen sijaan siitä, että pääjohtajana Lehtonen edustaa puhuessaan Kelaa myös instituutiona.
Puheenjohtaja Niemisen mukaan Kelan valtuusto on koolla normaalisti ensi tiistaina. Hän uskoo, että valtuusto keskustelee tuolloin viimeaikaisista tapahtumista.
Matkoilla ensi viikolla oleva Lehtonen ei itse ole saapumassa kokoukseen. Valtuusto kuitenkin pyytää häntä mahdollisesti osallistumaan myöhemmin.
Perjantaina Lehtonen kertoi pitävänsä taukoa sosiaalisesta mediasta marraskuun loppuun asti. Nieminen pitää sometaukoa hyvänä ja tervetulleena ratkaisuna.