Tämä on elämäni paras päivä, ajattelin, kun kävelin kustantamon ovesta sisään. Olin saapunut allekirjoittamaan kustannussopimusta. Gummerus, suuri ja perinteikäs kustantamo, halusi julkaista esikoiskirjani. Sopimusluonnoksen olin saanut nähtäväkseni etukäteen.
”Mitä siinä lukee?” oli isäni kysynyt.
Kaikkea sinäkin kyselet, ajattelin – allekirjoittaisin sopimuksen, lukipa siinä mitä tahansa. Minusta tulisi kirjailija!
Kirjoitin esikoiskirjani, koska mielestäni minulla oli sanottavaa. Olin myös kyllästynyt merkkimääriin ja sääntöihin, joita jouduin noudattamaan työssäni toimittajana. Lisäksi toivoin, että kirjani toisi lohtua jollekin, joka laillani tunsi itsensä yksinäiseksi ja epäonnistuneeksi.
Esikoiskirjani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu julkaistiin syksyllä 2018. Vielä tuolloin ei ollut mikään itsestäänselvyys, että kirjasta, varsinkaan esikoiskirjasta, tehtäisiin äänikirja. Mutta teokseni sai poikkeuksellisen paljon huomiota, joten kustantamo ehdotti äänikirjan tekemistä. En vastustanut, olinhan alun alkaenkin toivonut, että mahdollisimman moni päätyisi kirjani äärelle.
Kustannussopimusta olin vilkaissut sen verran, että muistin saavani äänikirjan kuuntelusta pienemmän palkkion kuin painetun kirjan myynnistä. Mutta mitä siitä, ajattelin. Eihän kukaan edes kuuntele äänikirjoja!
Äänikirjat saivat kuitenkin Suomessa valtavan suosion. Muutos oli niin suuri ja nopea, että tuskin kukaan olisi osannut ennustaa sitä. Yllättävää oli sekin – ainakin minusta – että vuonna 2019 ruotsalainen äänikirjapalvelu Storytel osti Gummeruksen. Kolme vuotta myöhemmin kirjankustantamo Otava osti osuuden Storytelista. Sittemmin Otavasta on tullut yksi Storytelin osaomistajista. Ruotsalainen äänikirjapalvelu BookBeat taas kuuluu samaan ruotsalaiseen Bonnier-konserniin kuin suomalaiskustantamot WSOY, Tammi ja Johnny Kniga.
Sama työ pienemmällä palkkiolla
Esikoiskirjani julkaisu osui lähelle taitekohtaa: Kirjailijaliiton mukaan kustantamoiden kaunokirjallisuuden kokonaismyynti kasvoi 73 prosentilla vuosien 2018 ja 2022 välillä. Kasvu selittyi äänikirjojen myynnin kasvulla. Mutta samalla kun äänikirjojen suosio kasvoi, laski kaunokirjailijoiden kirjallisesta työstä saama mediaaniansio.
Kirjailija saa yhden painetun kirjan myynnistä keskimäärin 2,7 euroa. Yhdestä kuunnellusta äänikirjasta maksetaan kirjailijalle keskimäärin 53 senttiä. Palkkio on lähes 80 prosenttia vähemmän kuin palkkio painetusta kirjasta. Vertailu tosin on hankalaa, koska painetun kirjan korvaukset maksetaan kappalemyynnin mukaan, äänikirjakorvaukset kuunnellun ajan perusteella. Yhtä kaikki tilanne on seuraava: Kirjailija tekee painetun kirjan ja äänikirjan eteen saman työn. Palkkio äänikirjan – uutuudenkin – kuuntelusta vain on pienempi, mitätön.
Kuvio toimii näin: Kustantamot lisensoivat kirjailijan kirjoittaman kirjan tekijänoikeudet äänikirjapalveluille. Tästä jälleenmyyntihinnasta kustantamo maksaa kirjailijalle tietyn prosentin kirjan kuunteluiden mukaan. Mutta kirjailijat itse eivät tiedä, mihin hintaan tekijänoikeudet on myyty, eli mistä summasta olematon korvaus muodostuu. Kustantamot neuvottelevat hinnoista suoraan äänikirjapalveluiden kanssa ja vetoavat liikesalaisuuteen.
Lukuaikapalveluissa menestyvät erityisesti dekkarit sekä kirjasarjat. Kirjoittaessani tätä juttua löytyy BookBeatin ”Kaikkien aikojen suosikit” -listan kärkikymmeniköstä seitsemän Harry Potteria (J.K. Rowling), Delia Owensin Suon villi laulu, Lucinda Rileyn Auringon tytär sekä Satu Rämön Hildur.
En jaksaisi kuulla enää yhdenkään kirjailijan valittavan siitä, kuinka Satu Rämö ”vie meidän rahat”. Kirjailijat, jotka myyvät enemmän, tienaavat enemmän. Mutta olipa myynti pientä tai suurta, on työstä saatava asianmukainen korvaus.
Kustantamot iloitsevat myyntilukujensa kasvusta, tietysti. Itse en voi olla miettimättä, alkavatko kustantamot jatkossa panostaa entistä enemmän teoksiin, jotka toimivat nimenomaan kuunneltuna. Miten käy silloin teoksille, joita kirjailijat kirjoittavat nimenomaan luettavaksi?
Kangaskasseja ja huppareita?
Niko Hallikainen julkaisi uusimman teoksensa omakustaneena. Hän sanoi Helsingin Sanomissa, että kirjailijat työskentelevät käytännössä palkatta. Helmi Kekkonen käsitteli aihetta blogissaan, Pontus Purokuru Substackissa. Marjo Niemi kirjoitti tekijänoikeusjärjestö Sanaston sivuille siitä, mitä kirjallisuus tarvitsee elääkseen.
Mikä eteen? Kun suoratoistopalvelu Spotify tuli markkinoille, levymyynti tyrehtyi. Artistit alkoivat keikkailla enemmän, oheistuotteiden myyntiä lisättiin. Usein kysellään, voisivatko kirjailijat ottaa muusikoilta mallia.
Enpä tiedä.
Kun kirjailija saa teoksensa valmiiksi, voi hän periaatteessa lähteäkin kiertämään Suomea, mutta tulisivatko suomalaislukijat sankoin joukoin katsomaan kirjailijaa – ja vielä maksaisivat siitä? Rohkenen epäillä. Esiintyminen ihmisten edessä on harvan kirjailijan vahvuus. Kirjoittaminen on.
Oheistuotteiden eli ”merchin” teettäminen on toki aina vaihtoehto. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan usko, että maailma kaipaa esimerkiksi yhtään kangaskassia tai hupparia, jossa lukee JUHA ITKONEN tai JARI TERVO. Voin toki olla väärässäkin.
Irlannissa on päätetty alkaa maksaa taiteilijalla perustuloa. Miten se toimisi Suomessa, siitä ei ole varmuutta. Ensiksi pitäisi tietää, kuka taiteilijan määrittelee.
Tuskin koskaan on ollut tilannetta, jossa kaikki kirjailijat tienaisivat elantonsa kirjoittamalla kirjoja. Mutta tilanne, jossa lukuaikapalvelut ottavat siivunsa kirjailijan ”kakusta” on uusi.
Miten painetun kirjan myyntiä saisi lisättyä, pohtivat kirjailijat. Pitäisikö kokeilla karenssia eli sitä, että kirja julkaistaan ensiksi vain painettuna?
Näin toimittiin Sirpa Kähkösen 36 uurnaa -teoksen (Siltala) kohdalla. Äänikirja ilmestyi kuukausia painetun kirjan jälkeen, joka myi hyvin. 36 uurnaa tosin palkittiin Finlandialla. Minkä lisäksi oletan, että Kähkösen lukijoista moni on ikäluokkaa, jolle ajatus fyysisen kirjan omistamisesta ja lukemisesta ei ole vieras. Nuoremmille lukijoille se voi olla.
Tiedän varsin hyvin, kuinka helpoksi äänikirjan kuuntelu on ihmisille tehty; sen verran monta uutta sähköpostiosoitetta olen tekaissut saadakseni suoratoistopalvelun käyttööni ilmaiseksi. Jos olenkin hankkinut ilmaisen kokeilujakson jonkin tietyn kirjan takia, liskoaivoni unohtavat sen viimeistään, kun avaan äänikirjapalvelun: siellä algoritmi jo tarjoaakin minulle Immu Ilménin muistelmia. Ja kas, tuolla on Nacci Tranbergin uusin teos, Pahan arkkitehdit: Tosikertomus Helsingin alamaailmasta!
Lukuaikapalvelut ovat totuttaneet suomalaiset siihen, että kirjallisuus on lähestulkoon ilmaista. Kirjailijaliitto on olemassa, silti tilanne on tämä.
Voi, kun joku vaikutusvaltainen taho puuttuisi peliin. Löisi nyrkin pöytään ja sanoisi, että nyt joku roti. ”Lukuaikapalveluiden on maksettava kirjailijoille enemmän!”
Ajattelen pääministeri Petteri Orpoa. Hän kiersi syksyn aikana Suomen kirjastoja keskustelutilaisuuksissa. Niiden teemana oli sivistys, koulutus, talous ja turvallisuus.
Helsingin Oodissa Orpo piti puheen.
”On hienoa, että kirjat, kirjallisuus ja lukeminen kiinnostavat”, pääministeri sanoi puheessaan.
Kieltämättä se on tosi hienoa. Senkö takia Orpon hallitus päätti nostaa kirjojen arvonlisäveroa – niin, että yksi painettu kirja saattaa maksaa nyt yli 30 euroa?
Luottamus kustantamoihin koetuksella
Viime keväänä allekirjoitin kustannussopimuksen kolmannesta kirjastani. Menemättä yksityiskohtiin: sain neuvoteltua sopimuksen, johon olen suhteellisen tyytyväinen. Kirjojani on myyty eri formaateissa yli 70 000 kappaletta, neuvotteluasemani olivat siis hyvät. Mutta niiden pitäisi olla hyvät kaikille kirjailijoille.
Olen surullinen siitä, ettei kirjan kirjoittaminen tunnu enää samalta kuin ennen. Kun äänikirjapalvelun omistamassa kustantamossa sanotaan, että painettu kirja on sille tärkeä, miksi uskoisin sitä?
Kun olin saanut kustannussopimuksen luonnoksen nähtäväkseni, keskustelin lukuisten ihmisten kanssa. Puhuin kirjailijakollegoideni kanssa, koska halusin kuulla, millaisia sopimuksia he ovat tehneet. Puhuin Kirjailijaliiton juristin kanssa, jotta ymmärtäisin jokaisen lauseen, joka sopimusluonnokseen oli kirjattu.
Puhuin ystäväni kanssa, joka ei ole kirja-alalla, mutta on oppinut omalla alallaan, että jos annat ihmisten kävellä työelämässä ylitsesi, he todennäköisesti tekevät niin. Sekä ystäväni kanssa, joka on joskus valmistunut kauppakorkeakoulusta. Hän ei kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi me kirjailijat allekirjoitamme sopimuksia, joissa alkuteoksen tekijän eli kirjailijan työ on hinnoiteltu niin halvaksi.
”Ilman alkuteosta ei äänikirjapalvelullakaan olisi mitään!” ystäväni huusi puhelimeen.
Niinpä.
Kulttuuricocktail Livessä käsiteltiin suomalaisten kirjailijoiden taloudellista tilannetta. Katso lähetys alta:
Avaa kuvien katselu