Essee|Yhdysvalloissa politiikka on nyt korostetusti joukkueurheilua, jossa omaa joukkuetta ei hylätä, vaikka sen politiikka vaihtuisi, kirjoittaa professori Marko Maunula.
Mikä republikaanisessa puolueessa on edelleen konservatiivista?
Entinen osavaltioiden oikeuksia painottava puolue lähettää nyt joukkoja osavaltioihin, vastoin niiden kuvernöörien toiveita.
Kongressin republikaanit ovat hylänneet vallan kolmijaon ja keskittyneet presidenttinsä myötäilyyn. Republikaanien korkeimpaan oikeuteen nimittämät tuomarit ovat antaneet presidentille runsaasti siimaa.
Tuontitullit ovat syrjäyttäneet vapaakaupan republikaanien talousajattelussa. Entinen vapaan kapitalismin ja avointen markkinoiden puolestapuhuja käy nyt kauppasotia ja jakelee tukiaisia niiden haavoittamille maanviljelijöille.
Republikaanit unohtivat suun laittamisen säkkiä myöden jo vuosikymmeniä sitten, mutta nyt puolue ei vaivaudu edes teeskentelemään, että historiallisen suuret budjettivajeet huolestuttaisivat.
Aikaisemmat sananvapauden, oikeusvaltion ja yksilön oikeuksien puolestapuhujat ovat nyt hiljaa, kun presidentti usuttaa oikeuslaitosta poliittisten vastustajiensa kimppuun heppoisin perustein.
Ulkopolitiikassa Ronald Reaganin perilliset pehmoilevat nyt Venäjän aggressioiden edessä. Presidentti Donald Trump puhuu ystävyydestään Vladimir Putinin kanssa ja kertoo rakastuneensa Pohjois-Korean diktaattoriin Kim Jong-uniin.
Puolueiden dramaattiset suunnanmuutokset eivät ole mitään uutta. Takinkäännöt eivät ole harvinaisia, mutta republikaanien tämänhetkisen metamorfoosin nopeus ja intensiivisyys hätkähdyttää.
Yhdysvaltojen puolueet ovat aina olleet ideologisesti joustavia organisaatioita. Niiden keskeinen tarkoitus on voittaa vaaleja, ja vedotakseen äänestäjiin ne ovat valmiita muokkaamaan viestejään kovallakin kädellä. Vuosikymmenten saatossa puolueet eivät ole pelkästään muuttuneet, vaan ne ovat myös vaihtaneet paikkaa keskenään.
Orjuuden vastustaminen, liittovaltion suvereniteetin painottaminen sekä afroamerikkalaisten poliittinen ja sosiaalinen tasa-arvo muodostivat keskeisen osan republikaanisen puolueen syntytarinaa ja puolueen ensimmäisiä vuosikymmeniä.
Demokraattinen puolue oli aina 1960-luvulle asti etelän tärkeä edunvalvoja. Se puolusti vapaakauppaa, osavaltioiden oikeuksia, orjuutta sekä valkoista ylivaltaa. Demokraattien konservatiivinen eteläinen siipi tappeli useammin oman puolueensa liberaaleja kuin republikaaneja vastaan.
Rotukysymyksissä puolueet vaihtoivat paikkaa 1960-luvulla. Demokraattisen puolueen kasvava sitoutuminen kansalaisoikeusliikkeeseen John F. Kennedyn ja Lyndon B. Johnsonin presidenttikausien aikana vieraannutti etelän rasistit.
Kun Johnson allekirjoitti rotuerottelun kieltäneen kansalaisoikeuslain vuonna 1964, hän sanoi demokraattien luovuttaneen etelän republikaaneille sukupolveksi. Yli kuuden vuosikymmenen jälkeen voimme todeta, että hän oli tässä asiassa optimisti.
Richard Nixonin voitokas vuoden 1968 kampanja lanseerasi ”eteläisen strategian”, jonka avulla republikaaninen puolue kaappasi raudanlujan otteen alueen valkoisten äänestäjien enemmistöstä. Strategian isä Kevin Phillips sanoi avoimesti, että puolue houkuttelee valkoisia rasisteja.
Afroamerikkalaiset olivat liukuneet 1930-luvulta alkaen demokraattien riveihin, ja poliittinen muuttoliike kiihtyi entisestään demokraattien sitouduttua kansalaisoikeusliikkeeseen. ”Mitä enemmän mustia rekisteröityy demokraattien äänestäjiksi, sitä enemmän mustia pelkäävät valkoiset jättävät demokraatit ja siirtyvät republikaaneiksi”, Phillips kiteytti.
Etelän valkoisten paikanvaihto oli viimeinen suuri poliittinen muuttoliike, ja sen jälkeen kenttä on ollut melko stabiili. Paitsi kontaktilaji, amerikkalainen politiikka on myös joukkueurheilua. Pelaajat ja fanit pysyttelevät uskollisina tiimilleen, vaikka sen pelaajat, valmentajat, ja strategia muuttuvat.
Trump on muokannut republikaanipuoluetta enemmän kuin kukaan 1900-luvun alkuvuosina presidenttinä olleen Teddy Rooseveltin jälkeen. Republikaanit ovat vaihtaneet liki täysin suuntaa monissa peruskysymyksissä, ulkopolitiikasta talouteen. Pew Research Centerin mittava tutkimus vuosien 2018–2020 välillä osoitti, että tästä huolimatta vain yhdeksän prosenttia republikaaneista oli siirtynyt demokraattien tukijaksi. Vaalimatematiikka ei muuttunut, sillä saman verran demokraatteja siirtyi republikaanien riveihin.
”
Vaaleissa käydään taisteluja valon ja pimeyden välillä.
Amerikkalaisessa politiikassa, jossa usein vain muutamat prosenttiyksiköt erottavat vaalivoittajat häviäjistä, yhdeksän prosentin heilahdus vaikuttaa suurelta. Republikaanisen puolueen rajuun suunnanmuutoksen nähden se kertoo kuitenkin puolueuskollisuuden voimasta.
Osaselitys puolueuskollisuudelle löytyy kulttuurisodista ja amerikkalaisesta identiteettipolitiikasta. Vuosikymmeniä on hoettu, että vastapuolen pyrkimykset tuhoavat Yhdysvallat. Se on ruokkinut kymmenien miljoonien äänestäjien poliittista vainoharhaisuutta.
Jokaisesta vaalista on tullut apokalyptinen taistelu valon ja pimeyden välillä. Tämä pakottaa äänestämään omaa puoluetta, olivat sen ehdokas ja agenda miten kyseenalaisia tahansa.
Bill Clintonin eettiset ongelmat eivät vaikuttaneet hänen suosioonsa demokraattien parissa. Enemmistö tuntemistani Trumpin äänestäjistä tiesi tarkkaan, kuka hän on ja mitä hänen presidenttiytensä merkitsisi, mutta ääni demokraateille olisi ollut ääni lasten sukupuolielinten silpomiselle, kuten eräs tuttavani sanoi.
Trumpin republikaaninen puolue on samalla tavalla konservatiivinen kuin Kiinan kommunistinen puolue on marxilainen. Reaganin visiosta Yhdysvalloista demokratian, vapaakaupan ja kapitalismin globaalina kivijalkana on jäljellä vain raamit.
Tämä ei tietenkään tarkoita republikaanipuolueen kuolemaa. Siitä voi tulla elinvoimainen trumpilainen versio kolmannen tien oikeistopuolueesta, joka sekoittaa protektionismia ja isolationismia kansallismieliseen arvokonservatismiin.
Republikaanit eivät ottaneet kyllin vakavasti varoituksia kasvavien tuloerojen ja taantuvan keskiluokan vaikutuksesta amerikkalaiseen politiikkaan ja yhteiskuntaan. Konservatiivit olivat varautuneita taistelemaan demokraattien suunnalta tulevaa kritiikkiä vastaan, mutta heidän oman presidenttinsä hyökkäys republikaanista ortodoksiaa vastaan yllätti heidät yhtä perusteellisesti kuin demokraatitkin.
Republikaanit ovat olleet aseettomia trumpismin edessä, kuten kongressin apatia osoittaa. Presidentin veropolitiikka on osaltaan pitänyt heidät tyytyväisinä, mutta pelkät matalat verot ja vetoaminen perinteisiin arvoihin eivät määrittele konservatismia.
Yhdysvallat ja maailma ovat historiallisesti hyötyneet amerikkalaisesta konservatismista. Sen usko vapaisiin markkinoihin, demokratiaan ja amerikkalaiseen missioon auttoivat lyömään kommunismin. Se myös auttoi nostamaan miljardeja ihmisiä ylös sielun murskaavasta köyhyydestä.
Republikaanisen puolueen muodonmuutos isolationistiseksi ja protektionistiseksi henkilökultiksi vaarantaa paitsi amerikkalaisen demokratian myös liberaalin maailmanjärjestyksen.
Me amerikkalaiset ja länsieurooppalaiset emme ole aina tiedostaneet republikaanisen konservatismin myönteistä vaikutusta talouteemme ja turvallisuuteemme. Mutta ellet pitänyt konservatiivisesta republikanismista, tulet vihaamaan puolueen jälkikonservatiivista versiota.
Kirjoittaja on Yhdysvaltojen lähihistorian professori Atlantassa,Georgiassa.