Useita poliisipartioita seurasi pakenevaa kuljettajaa. Tilanteen takia Rantatunneli suljettiin hetkeksi.
15.11. 22:02 | Päivitetty 15.11. 23:10
Aamulehti
Poliisilla oli lauantaina 15. marraskuuta illalla Tampereella tehtävä, jossa useampi poliisipartio seurasi pakenevaa henkilöautoa.
Poliisi havaitsi yhdeksän jälkeen illalla Tampereen keskustassa Tiiliruukinkadulla ylinopeutta etenevän henkilöauton. Auton kuljettaja ei totellut poliisin pysäytysvalolla ja äänimerkillä antamaa pysähtymiskäskyä, vaan kiihdytti nopeuttaan pyrkien pakenemaan poliisia.
Useat poliisipartiot seurasivat pakenevaa henkilöautoa keskustan ja Kalevan alueelta Rantatunneliin, jossa vaarallisesti etenevä ajoneuvo saatiin pysäytettyä.
Aamulehti kertoi aiemmin Rantatunnelin sulkemisesta Finntrafficin tietojen perusteella. Takaa-ajon päätyminen rantatunneliin ei vielä ollut silloin Finntrafficin tiedossa.
Ajoneuvon kuljettaja otettiin kiinni. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rantatunnelin länteen menevät kaistat jouduttiin sulkemaan hetkeksi tilanteen vuoksi. Tapahtumassa vältyttiin henkilövahingoilta.
Poliisin tiedotteen mukaan asiasta ei tiedoteta tänään enempää.
Tämä oli päivittyvä uutinen.