Kädet toimivat yhä. Seuraavaksi pitäisi nousta 60 kiloa penkistä.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Jussi-palkittu näyttelijä Petri Poikolainen, 50, ei anna MS-taudin lannistaa elämäniloaan.
Poikolainen sai diagnoosin 2009, menetti näkökykynsä ja on pyörätuolissa, mutta nauttii elämästä musiikin, kirjallisuuden ja ystävien kautta.
Hän käy säännöllisesti fysioterapiassa ja tavoittelee 60 kilon penkkipunnerrusta sekä kahden kilon kuhan saamista.
Vuonna 2021 ensi-iltansa saaneesta elokuvasta Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia tuli Poikolaisen kansainvälinen läpimurto. Se sai palkintoja lukuisilta festivaaleilta.
Vääjäämätön lähestyy. Kesäkuussa 50 vuotta täyttänyt Petri Poikolainen tietää sen varmasti tuskallisen hyvin.
Poikolainen sairastaa multippeliskleroosia eli MS-tautia, kroonista autoimmuunisairautta. Hänen kohdalleen tauti osui aggressiivisessa muodossaan.
Diagnoosin Poikolainen sai 2009. Neljä vuotta myöhemmin normaali elämä oli jo ohi. Näkökyky oli mennyt, ja liikkuminen onnistui vain pyörätuolin avulla.
Parisuhdekin meni. Kumppaniksi jäi keskushermostoa jäytävä tauti.
Jokainen vuosi on edellistä huonompi, mutta Poikolainen ei anna hevin periksi.
Elämästä pitää nauttia. Niin kauan kuin sitä on.
Petrit viihtyvät keskenään pitkät päivät. Poikolaisen henkilökohtaisena avustajana toimii Petri Taipale. Kuva: Petteri Kivimäki
miksipä ei? Ammatillisen elämänsä suurimmat hetket Poikolainen on kokenut vain muutama vuosi sitten – vakavasti sairaana.
Vuonna 2021 ensi-iltansa saaneesta elokuvasta, Teemu Nikin ohjaamasta Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia, tuli Poikolaisen kansainvälinen läpimurto. Palkintoja sateli lukuisilta festivaaleilta.
Vähäisin tunnustuksista ei toki ole parhaan miespääosan Jussi-palkinto 2022. Sitä seurasi kutsu myös Linnan juhliin.
Elämä mullistui muutenkin. Nokialla asunut Poikolainen muutti samana vuonna Pieksämäelle, synnyinkaupunkiinsa. Kotiin oli hyvä tulla.
– Täällä on äiti, serkku ja kavereita, kerrostaloasunnossa Pieksämäen keskustassa asuva Poikolainen kertoo.
Palkintopöytä, jota kelpaa esitellä. Keskimmäisenä seisoo parhaan miespääosan Jussi vuodelta 2022. Kuva: Petteri Kivimäki
Poikolaisen jaksamisesta iso osa on läheisten ansiota. Äiti, 85-vuotias Sinikka Poikolainen asuu vain puolen kilometrin päässä ja viettää etenkin viikonloppuisin aikaa poikansa kanssa.
– Musiikki on meidän harrastus. Katsotaan aina Vain elämää ja Elämäni biisi yhdessä.
Aiemmin musiikki oli Poikolaiselle myös työtä. Mutta viimeisetkin live-esiintymiset trubaduurina piti jättää 2016, kun pallea ei enää antanut myöten laulamista. Pian sormetkaan eivät enää taipuneet kitaran otelaudalla.
Nyt sormilla on vaikea tehdä mitään muutakaan. Käsien vapina on viime aikoina pahentunut niin, etteivät arkiset toimet enää suju.
Siksi Poikolaisella on nykyisin henkilökohtainen avustaja aamusta iltaan. Lisäksi paikalla käy kotihoidon yöpartio.
Äiti ja poika. Sinikka Poikolainen ihailee pojassaan tämän positiivisuutta. – Petrin kanssa on hirveän helppo olla. Vaikka hän on näin paljon sairas, niin sitä ei huomaa siinä meidän yhteiselossa. Kuva: Petteri Kivimäki
Läheiset tietävät Poikolaisen sitkeyden.
– Minulla oli kymmenen keuhkokuumetta puolentoista vuoden aikana. Kesällä kun keuhkot kuvattiin, niin sairaanhoitaja soitti, ettei niihin ole onneksi jäänyt mitään jälkiä.
Poikolainen toipui juhannuksen maissa järjestetyille 50-vuotispäivilleen.
– Sen jälkeen ei ole keuhkokuumetta ollut. Synttärit paransi – ja yhden tähden jallu, Poikolainen naurahtaa.
Kaikkia iloja ei sentään ole kielletty.
– Alkoholi ei ole ongelma. Ei kumpaankaan suuntaan. Ei niin, että joisin koko ajan, mutta ei se myöskään tee pahaa.
Lääkkeitä Poikolainen ei enää MS-tautiin syö, sillä niistä ei ole apua. Ainoa apteekin apu on iltaisin nautittava lääkekannabis, joka hillitsee kipuja.
Poikolainen Pieksämäen keskustassa yhdessä avustajansa Petri Taipaleen kanssa. Kuva: Petteri Kivimäki
Rajallisen elämän iloja ovat maailman menon seuraaminen mediasta sekä musiikin ja äänikirjojen kuuntelu. Kirjailijasuosikit ovat Stephen King ja Ilkka Remes.
– Luen myös Tiede-lehteä. Erityisesti avaruus kiinnostaa, mikä on sikäli hauskaa, että enhän mä edes näe tähtiä.
Yksi harrastus ovat ristikot. Poikolainen hahmottaa mielessään ongelmakohdan, jonka hänen henkilökohtainen avustajansa Petri Taipale kertoo.
– Se on hyvää aivojumppaa. Joskus tehdään ristikoita tunti ja kaksikin kerrallaan.
Fysioterapeutti Iiro Teittinen on Poikolaiselle tärkeä henkilö. Kaksikko häärää rautojen parissa kahdesti viikossa Kunnonkeskuksessa, jonka yhteydessä toimii myös Teittisen osin omistama FysioCenter Pieksämäki. Kuva: Petteri Kivimäki
Säännöllisiä vieraita ovat äidin lisäksi nuoruudenystävä Reeta ja serkkupoika Rauno.
– Reetan kanssa pidetään aina keskiviikkoisin yhteinen teehetki. Rauno taas tulee torstaisin lukemaan minulle sotakirjoja puoleksitoista tunniksi.
Pieksämäen kulttuuritapahtumissakin Poikolainen tapaa käydä.
– Nautin teatterista, vaikken näekään. Tapaan siellä aina myös tuttuja.
– Että on mulla tällaista pientä sosiaalista elämää koko ajan.
Poikolainen saa fysioterapiaa maanantaisin ja torstaisin. Puristusvoima ja tehot ovat yleensä torstaina paremmat. Koska alaraajat eivät toimi, harjoittelussa keskittytään käsivoimiin sekä selän ja niskan lihaksiin. – Tärkeää on, että Petri jaksaisi kannatella päätään, Teittinen lisää. Kuva: Petteri Kivimäki
Ulos lähteminen on sitten aina isompi juttu. Etenkin, kun silloin tällöin pääsee vesille.
– Meillä on kavereiden kanssa sellainen Kohtuullisen Erästyksen Kerho ry. Perustimme sen 1996, samana vuonna, kun pääsin Teatterikorkeakouluun. Kesällä käytiin pitkästä aikaa uistelemassa tuolla Jäppilän puolella.
– Ostin sähköperämoottorin, kun tuli miljoonapalkat leffasta. Eli olikohan se kuusi tonnia verojen jälkeen, Poikolainen heittää.
Huumori on edelleen iso voimavara. Kun toimittaja yrittää vakavana kysyä onko haastateltavalla vielä elämässään unelmia, vastaus tulee hetkessä.
– Jos vaikka sais joskus vielä kahden kilon kuhan.
Yksi kalakavereista on Poikolaisen ainoa lapsi, 25-vuotias Lassi, joka asuu Helsingissä. Lapsenlapsen tulosta ei ole ainakaan vielä tietoa.
– Olen kiusannut häntä siitä, että olin kuule sun ikäinen, kun synnyit. Olisi varmaan hienoa kokea isoisäksi tulo.
Poikolainen (vas.) Helsingin kaupunginteatterin lavalla 24-vuotiaana teatterikoululaisena. Menossa mukana opiskelukaverit Minttu Mustakallio, Ria Kataja ja Riku Kemppinen. Kuva: ERKKI LAINE
Poikolainen esitteli Venetsian elokuvajuhlien yleisöpalkintoa Tampereen Raatihuoneella marraskuussa 2021. Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia -elokuva sai tukea Tampereen kaupungilta ja Film Tampereelta. Kuva: Terho Vuorinen
Vielä vuonna 2016 Poikolaisen pallea kesti laulamisen. Mutta pian keikkailu oli pakko jättää. Kuva: Petri Poikolaisen kotialbumi
Itsenäisyyspäivän vastaanotolla Petri Poikolainen nähtiin joulukuussa 2022. Jalkansa hieman aiemmin murtaneen Poikolaisen jalka oli raudoitettu, ja rautojen päälle oli vedetty villasukat. – Sami Sykkö ei kommentoinut villasukkia ollenkaan, Poikolainen naurahtaa nyt. Kuva: Saara Mansikkamäki / HS
Haaveita ja tavoitteita on muitakin. Oleellista on vältellä pöpöjä, sillä esimerkiksi keuhkokuumeen seuraukset voivat joskus olla vakavampiakin.
– Tärkeää olisi pysyä terveenä, ettei tarvitsisi aina lähteä alusta liikkeelle.
Paluu nollapisteeseen on tapahtunut turhan usein. Tilanne on tullut eteen fysioterapiassa, jossa Poikolainen käy normaalisti kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin.
– Fysioterapian ansiosta oon oikeastaan pysynyt niinkin kunnossa kuin oon nyt.
Fysioterapeutti Iiro Teittinen huolehtii siitä, että esimerkiksi penkkipunnerrus sujuu turvallisesti. – Työntövaiheessa varmistan kevyesti ja jarruttamisvaiheessa on pidettävä tangosta kiinni. Petri tekee kuitenkin 90-prosenttisesti itsellistä työtä. Kuva: Petteri Kivimäki
Nuorena Poikolainen oli lahjakas yleisurheilija – kunnes kulttuuri vei voiton. MS-tauti on nostanut kilpailuhengen taas korkealle.
– Petri uskaltaa viedä itsensä äärisuorituksiin. Hän ei pelkää, fysioterapeutti Iiro Teittinen kehuu asiakastaan.
Kaksikko on ystävystynyt vuosien myötä. Salilla muistellaan vanhoja ja luodaan uskoa tulevaan – kaikesta huolimatta.
– Tietyssä vaiheessa ehkä on pakko lopettaa systemaattinen harjoittelu, kun alamäki on kova.
Siihen saakka tehdään töitä. Poikolaisen asenne antaa Teittiselle kipinää omaan työhön.
– Petrin suurin voimavara on pään sisällä. Hän pystyy pitämään inspiraatiota yllä, vaikkei lihasta olisi paljoa jäljellä. Näyttämisen halu on kova.
Sinikka ja Petri Poikolainen ovat molemmat Iiro Teittisen asiakkaita. Kuva: Petteri Kivimäki
Nyt kun takana on muutama terveempi kuukausi, ovat tulokset salilla jälleen parantuneet. Nuorena rinnalle nousi 90 kiloa, joten uuden elämän ennätystä, 55 kilon rautaa on tilanteeseen nähden pidettävä melkoisena saavutuksena.
Seuraava tavoite on 60 kiloa.
– Kun tulisi se pöljä päivä, Poikolainen odottaa.
IS kävi tapaamassa Poikolaista lokakuisena maanantaina. Punttitreenien jälkeen olo oli auvoisa. – Ihan kun olis jotain tehnyt. Harmi vaan, kun nyt ei ollut pöljä päivä, Poikolainen sanoi tyydyttyään 40 kilolla tehtyyn sarjaan. Hymyä pöljyyden puute ei kuitenkaan estänyt. Kuva: Petteri Kivimäki