Seiskan arkisto
Vuonna 1995 julkaistiin Kari Tapion Myrskyn jälkeen. Kansansuosikin uraa oli vielä 15 vuotta jäljellä.
Yksi legendaarisista suomalaisista iskelmätähdistä, eli esitteli 1995 Seiskalle valokuva-albuminsa sisältöä.
Arkistovideo: Kari Tapion viimeiset vaiheet
Keikkalavojen kiintotähti oli tuolloin tulossa mistäs muualta kuin esiintymismatkalta. Väsymyskin painoi.
Kari esitteli Seiskassa elämänsä kuvat.
Seiskan arkisto
– Mä olen nyt tämän näköinen, eli oma itseni. Mutta eikö pidä ollakin, Kari kysyi toimittajalta.
Kari keikalla 2003.
Seppo Sarkkinen
Elintavat puhuttivat
Vaikka ysärillä alkoholinkäyttöön suhtauduttiin hyvinkin leppoisasti, oli Kari saanut osakseen myös lehtikirjoittelua, koskien miehen ryyppyputkia.
Karin ja Pian liitossa räiskyi ja alkoholilla oli osuutensa sanaharkoissa.
Allerin arkisto
Kari ei kuitenkaan ollut luopumassa sen enempää alkoholista kuin tupakasta ja ainakin yhden otsikon ryyppyillasta hän kielsi täysin.
kotimaa
23.12.2022 07:30
Ile Vainio on kokenut pukki: Tämän takia jäin kiinni Ilkka Alangon lapsille
– Olin elämäni kunnossa, Kari puolustautui.
Mika Häkkinen
kotimaa
26.10. 09:00
Mika Häkkisen henki pelastui täpärästi
Mika Häkkisen hengen pelasti vain ensiapuryhmän nopea toiminta.
Yllättävä uraneuvoja
Perheessä oli kolme lasta, tuolloin 25-vuotias , 23-vuotias sekä 17-vuotias . Karilla oli myös avioliiton ulkopuolella syntynyt -poika. Perhe oli Karille tärkeä ja avioliitto -vaimon kanssa oli kestänyt jo vuodesta 1964.
Vuoden 2008 konserttisarja Paula Koivuniemen ja Jorma Kääriäisen kanssa oli Karin viimeisiä suuria projekteja.
Seiskan arkisto
– Tämän näköinen jätkä saisi tänä päivänä varmasti turpaansa, Kari totesi vuoden 1972 pitkätukkaisesta tyylistään.
Kari kertoi samaisessa haastattelussa myös miten lopulta päätyi laulajaksi. Juuri julkaistu hitti Myrskyn jälkeen kipusi parhaillaan listoilla.
Muistatko Santeri Kinnusen?
kotimaa
26.10. 07:30
Muistatko Santeri Kinnusen? Tältä hän näyttää nyt!
Santeri oli isosti telkkarissa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, mutta viime vuodet häntä ei ole enää juuri nähty.
– Lauloin 1970-luvun alussa bändissä, ensimmäinen levyni julkaistiin 1972. Vuonna 1973 kysyin Ekiltä neuvoa, jätänkö kirjapainon vai laulamisen. Eki käski jättää kirjapainon, entinen latoja kertoi.
Tangomarkkinoilla 2007. Paula hehkutti Karia läpi vuosien ja Kari kehui myös julkisesti Paulaa seksikkääksi.
Seiskan arkisto
Yllättävä kuolema järkytti
Kari Tapion huima ura sisälsi 21 kultalevyä ja kahdeksan platinalevyä. Hän piti niin verojen maksusta kuin erittäin aktiivisesta keikkailusta.
– Nykyartistit palavat loppuun heti kun ne ylittävät Kehä III:n, Kari torui televisiohaastattelussa ennen kuolemaansa.
Kari vastusti verosuunnittelua ja oli ylpeä maksaessaan kovia summia valtiolle. Kuva vuodelta 2005.
Seiskan arkisto
Kuolema vain 65-vuotiaana vuonna 2010 koitti yllättäen juhlaputken päätteeksi taksin takapenkillä. Pikainen lähtö oli yllätys ja järkytys niin faneille kuin perheelle.
Pia-vaimo kuoli viisi vuotta myöhemmin ja pariskunta on haudattu samaan uurnalehtoon Espoon Olarissa.
Lataa suorat sanat
kotimaa
7.7. 06:00
Marita Taavitsaisen somekäytös hämmentää – lataa nyt suorat sanat kitisijöille
– Se on tätä päivää, iskelmätähti perustelee valintojaan Seiskalle.