Televisio|Tutkijan mukaan poliittinen huumori ei enää synny televisiossa vaan somessa. Kohujen tekijöitä ovat yhä useammin poliitikot itse.
15.11. 21:36
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Poliittisesta tv-satiirista on tullut popkulttuuria Yhdysvalloissa, kertovat South Park -sarjan tekijät.
Suomessa poliittista tv-satiiria tehdään vähän ja se vaatii ison yleisön menestyäkseen, sanoo viestinnän tutkija Joonas Koivukoski.
Nykyään poliittiset huumoriskandaalit nousevat usein sosiaalisesta mediasta ja liittyvät usein oikeistopopulistisiin poliitikkoihin.
Poliittinen tv-satiiri on herättänyt viime kuukausina kovasti kuohuntaa Yhdysvalloissa, kun koomikot ovat saaneet sanktioita muun muassa presidentti Trumpiin ja Maga-liikkeeseen kohdistuvan huumorinsa vuoksi. Stephen Colbertin talk show CBS-kanavalla päätettiin lopettaa ja ABC-kanava hyllytti Jimmy Kimmelin viihdeohjelman, mutta palautti sen myöhemmin takaisin.
Vaikka sananvapautta koetellaan, animaatiosarja South Parkin tekijät eivät ole hätkähtäneet. Kohta 30-vuotias sarja palasi pitkän tauon jälkeen ruutuun jaksoilla, joissa irvaillaan räävittömästi Trumpin kustannuksella.
Ohjelman pitkän historian aikana sarjan luojat Trey Parker ja Matt Stone ovat onnistuneet monesti raivostuttamaan puolueita politiikan kaikilla laidoilla, mutta nyt ohjelman huumori ja satiiri osuu pelkästään trumpilaiseen Maga-liikkeeseen. Tekijöiden mukaan se oli aihe, jota he eivät voineet jättää käsittelemättä.
”Kyse ei ole siitä, että me olisimme tulleet täysin poliittisiksi, vaan siitä, että politiikasta on tullut popkulttuuria”, Parker sanoo The New York Timesin haastattelussa.
Se pitää ehkä paikkansa, Helsingin yliopiston viestinnän tutkija Joonas Koivukoski sanoo. Hänen mukaansa politiikka on pitkään ollut Yhdysvalloissa keskeinen osa julkista kulttuuria.
”Niin sanotun polarisaatiokehityksen kautta politiikka on Amerikassa ehkä vielä enemmän läsnä jokapäiväisessä kanssakäymisessä ja julkisessa kulttuurissa. Miksei sitten myös popkulttuurissa?”
South Parkin ronskin satiirin rinnalla suomalainen poliittinen tv-huumori näyttäytyy kesynä. Sitä myös tehdään Suomessa tätä nykyä kovin vähän. Eroja on myös resursseissa.
”Ne ovat valtavasti isommat Yhdysvalloissa. Siellä riittää jo, jos saa pienen osuuden yleisöstä, ja se voi olla kaupallisesti kannattavaa”, Koivukoski sanoo.
”Suomessa kaupallisella puolella pitää saavuttaa iso osa yleisöstä, jotta se on taloudellisesti kannattavaa. Se ehkä johtaa kompromisseihin.”
Väitöskirjassaan politiikan ja huumorin suhdetta nykymediaympäristössä tutkinut Koivukoski sanoo suomalaisen poliittisen huumorin imeneen paljon vaikutteita Yhdysvalloista ja Britanniasta. Samantyyppisiä formaatteja on melkein suoraan kopioitu Suomeen – esimerkiksi Uutisvuoto ja Noin viikon uutiset.
”Toki Suomessa on ollut myös omalaatuisia poliittisen huumorin kokeiluja, kuten Ihmisten puolue, Itse valtiaat, Hyvät herrat ja Iltalypsy.”
Koivukoski mainitsee myös Presidentin kanslian vuodelta 2008.
”Se oli aika ilkeä eikä ehkä uponnut suomalaiseen yleisöön niin hyvin kuin kepeämmät paneelikeskustelut tai The Daily Show -tyyppiset satiirit”, Koivukoski sanoo.
Poliittisia huumoriskandaaleja Juha Herkmanin kanssa tutkinut Koivukoski sanoo, että vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa kohut saivat alkunsa yleensä televisio-ohjelmista.
”SAK:n vaalimainoskohu oli ensimmäinen, joka levisi jo sosiaalisessa mediassa. Se julkaistiin Youtubessa ennen televisiota, eikä sitä koskaan ajettukaan televisiossa, koska siitä nousi kohu.”
Kyse oli tv-mainoskampanjasta, jossa hyökättiin voimakkaasti työnantajia vastaan ja rakennettiin mielikuvaa porsastelevasta yritysjohtajasta, jota mainoksessa esitti näyttelijä Oiva Lohtander.
”Mitä lähemmäs tätä päivää tullaan, paljon on noussut perussuomalaisiin liittyviä huumoriskandaaleja, joissa on mietitty, onko siinä kyse rasismista vai ei, flirttaillaanko asiassa natsismilla. Se on meidänkin tutkimuksemme perusteella keskeinen alatyyppi huumoriskandaaleille Suomessa”, Koivukoski sanoo.
Hän on pääkirjoittaja lähiaikoina julkaistavassa artikkelissa, jossa on vertailtu kohujen historiallista kehitystä kahdeksassa Euroopan maassa.
”On huomattu, että osassa maista oikeistopopulisteihin liittyvät huumoriskandaalit ovat olleet nousussa. Eli se ei ole vain suomalainen ilmiö.”
Nykyisissä poliittisissa huumoriskandaaleissa tekijä on Koivukosken mukaan monesti oikeistopopulistinen poliitikko, joka sosiaalisessa mediassa tai jossain muussa yhteydessä esittää vihjailevan tai ironisen kommentin.
”Tai ainakin hän jälkikäteen sanoo sen olleen ironiaa tai sarkasmia, jos häntä jostain syytetään. Sellainen on yleistynyt.”
Nykyään poliittiset kohut ja skandaalit nousevatkin usein sosiaalisesta mediasta.
”Televisio-ohjelmien ja pilakuvien rinnalle ovat nousseet oikeistopopulistipoliitikkojen aiheuttamat kohut. Meillähän (Vilhelm) Junnila joutui eroamaan. Se on ensimmäinen kerta Suomen historiassa, kun ministeri joutui eroamaan vitsailuiden takia. Koko hallituskin oli kaatua.”
South Parkin tekijät kertovat NYT:lle huomanneensa, että ihmiset pelkäävät nykyään puhua hallintoa vastaan. Tekijät itse haluavat ehdottomasti käsitellä sarjassa tabuja, sillä ”ne vetävät heitä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä”.
Onko tämä aika vaikea poliittiselle satiirille?
”Ainakin julkinen kritiikki on lisääntynyt siinä mielessä, että ennen poliitikot saattoivat ärähtää julkisesti. Martti Ahtisaari saattoi syyttää Iltalypsyä politikoinnista, mutta nykyään myös poliitikkojen tai puolueiden viiteryhmät voivat alkaa lietsoa sosiaalisessa mediassa syytöksiä puolueellisuudesta”, Koivukoski sanoo.
”Tätähän on ollut pienessä mittakaavassa Kova viikon illan ympärillä.”
Nykyaika on aiempaa otollisempaa poliittiselle satiirille, koska materiaalia poliitikoista on saatavilla paljon. Koivukosken mukaan yhdysvaltalaisessa kontekstissa materiaalia on käytettävissä vielä valtavasti enemmän kuin Suomessa.
”Kun olen haastatellut suomalaisia tv:n tekijöitä, he ovat sanoneet, että poliittista satiiria on vaikea tehdä jostain ajankohtaisesta henkilöstä, jos ei löydy laadukasta videota.”