Ruumiinkuljetus toimii elämänmenon metaforana Juha Seppälän uutuusromaanissa.
Juha Seppälä: Kehtolaulun koordinaatit. Siltala 2025. 235 s.
Juha Seppälän (s. 1956) myöhäistuotannolle tyypillinen kuolema-teema korostuu elokuun puolessavälissä ilmestyneessä pienoisromaanissa Kehtolaulun koordinaatit.
Romaani kertoo ruumisauton kuljettajasta, jolle karu virka, amerikkalaismallinen ruumisauto ja työ ovat henki ja elämä. Viisikymppinen, ujo mies pyörii kaupungilla vainaja kyydissä ilman sen kummempaa päämäärää. Hän ei silti pidä sitä harhailuna, koska eksymisen vaaraa ei ole.
”Asiakkaille puhumme hautausautosta, keskenämme kärrystä. Kaupunkiliikenteessä Escaladea väistettiin nöyremmin kuin pyörätuolia tai lastenvaunuja, ainakin liputettuna. Joku kapiainen pysähtyi kadun varressa vetäen kättä lippaan.”
Seppälän päähenkilö toimii työssään jylhien lainalaisuuksien mukaan. Kuollut ihminen on Suomen lain mukaan haudattava tai tuhkattava ilman aiheetonta viivytystä.
Myös oma mieli antaa suuntaviittoja. Kuollutta ihmistä ei miehen mielestä voi kuljettaa Toyotalla, ja siksi hautausauton täytyy olla amerikkalainen menopeli tai Mersu ja mustanvärinen.
Seppälän romaanikertoja on varsin modernihenkinen niin kieleltään kuin rakenteeltaan. Ruumiinkuljetuskuvauksen lomaan on syötetty eri fontilla kirjoitettuja tekstijaksoja, kuin dokumenttielokuvan pysähdysotoksia. Niissä joko tarkennetaan fokusta johonkin arkiseen yksityiskohtaan tai koetetaan valottaa henkilöitä, miljöitä ja ilmiöitä yllättävästä näkökulmasta. Romaanin loppua kohti tunnelma sähköistyy kuin rikostutkinnassa.
Nimettömäksi jäävä kuljettaja miettii tämän tästä syntyjä syviä. Muun muassa maailman koordinaatistoa, joka elää omaa elämäänsä mannerlaattojen vähittäisen liikkeen vuoksi. Kuljettajan muistikirja täyttyy toisistaan riippumattomista raaputuksista. 15 vuotta nuorempaa kollegaansa Marttilaa tai esihenkilöään Tiiaa kohtaan kuljettaja käyttäytyy kuin vanhempi valtiomies, joka ei puutu näiden asioihin yhtään enempää kuin on pakko.
Kuljettajalla on 24-vuotias poika Tomas, jota hän miettii usein ja hartaasti. Pojan äiti Satumarja jätti aikoinaan miehen lyhyen suhteen jälkeen ja muutti Tomasin kanssa Ranskaan. Poika on tulossa Suomeen, mikä ajatuksena saa isän kauhun valtaan.
Tykkäisiköhän poika tehdä isänsä kanssa palapeliä tai pelata jotakin? Minkälaisesta ruoasta poika mahtaa tykätä? Kuljettajan kerrostaloyksiö on ahdas kahdelle. Pitäisikö isän varata majoitus muualta? Lopulta poika pääsee Suomeen, ja askeleet vievät Yyterin kaltaiselle hiekkarannalle.
Seppälän henkilökuvat ja teemat ovat pelkistettyjä pienoiseen karikatyyriin saakka. Kolkko huumori kulkee tiivisti kuoleman airuen matkassa. Niin kuin se olisi myös vanhenevan kirjailijan osa, naureskella ihmisten omituisuuksille ja toteutumattomille päiväunille. Tätä vaikutelmaa vahvistaa romaanin loppuun ilmestyvä, kuoleman kohtaava kirjailijahenkilö.