Kaksi ensimmäistä Mies ja alaston ase -elokuvaa ohjannut David Zucker ei oikein arvosta Akiva Schafferin tekemää ja Liam Neesonin tähdittämää rebootia.

Zucker uskoo, että tekijätiimi halusi vain tahkota sillä rahaa.

Lue myös: Jennifer Lawrence kertoo alastonkohtauksistaan ja selluliitistaan: ”Mitä minun olisi pitänyt tehdä?”

Lue myös: Rotan ulostetta ja pää alaspäin 10 tuntia pakkasessa – Terrifier-tähti haastoi koko elokuvaporukan oikeuteen

Zucker oli Woman’s World -lehden haastateltavana, jossa hän kertoi ajatuksiaan uudesta elokuvasta.

– Aloin veljeni Jerryn ja kumppanimme Jim Abrahamsin kanssa tehdä parodiakomediaa 50 vuotta sitten, ja loimme oman tyylimme. Teimme sen niin hyvin, että se näyttää helpolta. Ihmiset alkoivat kopioida sitä, kuten Seth MacFarlane uudessa Alaston ase -elokuvassa. Hän meni siinä kuitenkin täysin metsään, Zucker sanoi.

Zucker pohti myös uuden elokuvan 42 miljoonan dollarin budjettia. Zuckerin oman elokuvan budjetti oli van 14,5 miljoonaa dollaria.

Elokuvien välillä on toki 37 vuotta, ja elokuvanteon kustannukset ovat pilvissä, ja jos inflaatio lasketaan mukaan, olisi Zuckerin budjetti ollut noin 38 miljoonaa dollaria. Siis hyvin lähellä uuden leffan budjettia.

– Komediaan ei pitäisi käyttää liikaa rahaa, ja yksi säännöistämme koskee teknistä kikkailua. Suuret budjetit ja komedia ovat toistensa vastakohtia, ja uudessa Alaston ase -elokuvassa näkee selvästi, että kohtauksiin on käytetty paljon rahaa teknisen näyttävyyden vuoksi, samalla kun siinä yritettiin kopioida meidän tyyliämme.

– Nykyään kaikki ovat mukana vain rahan takia, ja siltä tuntuu myös syy siihen, miksi he halusivat tehdä uuden Naked Gun -elokuvan, Zucker sanoi.

Lähde: Screenrant

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.