Lähi-itä|AFP:n näkemän luonnoksen mukaan Gazaan perustettaisiin siirtymähallinto ja sitä johtaisi Donald Trump itse vuoteen 2027.
15.11. 13:57
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto äänestää Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin rauhansuunnitelmasta Gazaan maanantaina, kertovat diplomaattilähteet.
Yhdysvallat aloitti neuvottelut päätöslauselman luonnoksesta viime viikolla turvallisuusneuvoston jäsenmaiden kanssa.
Uutistoimisto AFP:n näkemässä luonnoksessa Gazaan oltaisiin perustamassa siirtymäajan hallintoa, jonka mandaatti jatkuisi vuoden 2027 loppuun. Tämän hallinnon nokkamiehenä olisi teoriassa Trump itse. Luonnos myös valtuuttaisi jäsenmaat muodostamaan kansainväliset joukot Gazan raja-alueiden turvaamiseksi ja kaistan demilitarisoimiseksi.
Nämä niin sanotut kansainväliset vakautusjoukot (ISF) tekisivät päätöslauselmaluonnoksen mukaan yhteistyötä Israelin, Egyptin ja koulutettavien palestiinalaisten poliisien kanssa.
Tuoreimmassa päätöslauselman luonnoksessa mainitaan myös itsenäisen Palestiinan valtion mahdollisuus tulevaisuudessa. Tämä maininta puuttui aiemmista versioista.
Yhdysvaltojen ohella useat arabi- ja muslimimaat kehottivat perjantaina turvallisuusneuvostoa hyväksymään ripeästi päätöslauselman. Tukijoita ovat muun muassa Egypti, Saudi-Arabia ja Turkki.
Samaan aikaan Venäjä on kierrättänyt turvallisuusneuvoston jäsenten keskuudessa omaa kilpailevaa päätöslauselmaesitystään, josta puuttuu valtuutus väliaikaishallinnolle ja kansainvälisille joukoille. Venäjä on yksi turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenmaista.
”Kieltäytyminen [Yhdysvaltain] päätöslauselman tukemisesta on ääni sen puolesta, että Hamasin terroristien valta tai sota Israelin kanssa jatkuu. Se tuomitsisi alueen ja sen ihmiset päättymättömään konfliktiin”, sanoi Yhdysvaltain YK-lähettiläs Mike Waltz mielipidekirjoituksessaan sanomalehti The Washington Postissa.
Sanomalehti The Guardianin mukaan Yhdysvallat suunnittelee, että Gaza jaettaisiin kahteen vyöhykkeeseen. Jälleenrakennus aloitettaisiin ”vihreällä” vyöhykkeellä, joka olisi kansainvälisten joukkojen valvonnassa.
Suurin osa alueen palestiinalaisväestöstä on tällä hetkellä evakossa ”punaisella” vyöhykkeellä, joka jätettäisiin toistaiseksi raunioituneeseen tilaansa.
Raja vyöhykkeiden välillä noudattaisi niin kutsuttua keltaista linjaa, joka on tällä hetkellä Israelin joukkojen valvoma.
Toistaiseksi on epäselvää, mitkä kaikki maat ISF-joukkoihin osallistuisivat. Lehden mukaan Yhdysvallat on itse kieltäytynyt joukkojen lähettämisestä tai Gazan jälleenrakennuksen kustannuksiin osallistumisesta.
The Guardianin näkemien asiakirjojen mukaan Yhdysvallat toivoi vielä aiemmin tässä kuussa, että ISF-joukkojen kovaksi ytimeksi saataisiin jopa tuhansia eurooppalaisia sotilaita Britanniasta, Ranskasta ja Saksasta. Yhdysvallat olisi myös halunnut joukkoja Hollannista ja Pohjoismaista pyörittämään kenttäsairaaloita, logistiikkaa ja tiedustelutoimintoja.