2
Vaikka Mokoma esiintyi akustisesti, ei Marko Annala kaihtanut myöskään örinäosuuksia laulussaan. Ville Laine
-
Katso isompi kuva
Mokoma viettää ensi vuonna kolmekymppisiään, joten tulevaisuus näyttää, mitä juhlavuosi tuo tullessaan. Odottaessa voi nauttia täysin rinnoin akustisen ilmaisun kautta. Ville Laine
Näin nyrkit kohosivat kohti kattoa Tampere-talossa. Katso Ville Laineen tunteikkaat kuvat Mokoman keikalta. Helsingissä Mokoma esiintyy keskiviikkona Savoy-teatterissa 19.11.
Tänään 17:28
Mokomaa voi pitää suomenkielisen metallin edelläkävijänä ja ensi vuonna yhtyeen mittariin tulee jo kunnioitettavat 30 vuotta. Juhlavuotta odotellessa yhtye on jättänyt säröpedaalit kaappiin ja suunnannut akustiselle konserttisalikiertueelle. Tämä ei ole vuosien saatossa ensimmäinen kerta laatuaan, sillä Tampere-talolle akustinen Mokoma rantautuu jo kolmatta kertaa.
Yhtye on julkaissut aiemmin kaksi albumillista akustisia sovituksia kappaleistaan Varjopuoli (2011) ja Laulurovio (2016), ja tuloillaan on kuuden kappaleen EP, joka julkaistaan ensi kuun alussa.
Mokoman suosiolle ei näy rajaa, onhan yhtye täyttänyt maamme keikkasalit jo vuosia piripintaan, oli sitten kyse sähköisestä rässimetallista tai sen herkemmästä akustisesta versiosta. Tästä on todisteena myös tänään Tampere-talon Isoon saliin pakkautuneet 1400 katsojaa.
Yleisö kihisi liitoksistaan, kun metallisankarit astelivat lavalle ottaen heti luulot pois yleisöltään Hei hei heinäkuu -ikisuosikillaan. Heinäkuulle heitettiin hyvästit jo kauan sitten ja kesäiset muistot lämmittivät edes mieltä, ulkona riehuvan räntäsateen ja ikuisen marraskuun kolottaessa luita ja ytimiä. Sinä riität lisäsi poljentoa keitokseen, joka saikin yleisön taputtamaan rytmiä mukana erityisesti kappaleen flamencomaisessa väliosassa. Herkkyyttä puolestaan lisäsi Sudet ihmisten vaatteissa.
Yhtyeen jäsenistä kitaristi Tuomo Saikkonen ja laulaja Marko Annala kiittelivät yleisöä, että ovat tulleet paikalle, tapahtuuhan Tampereella tänäänkin paljon, muun muassa Kristian Kuuselan paidan nostaminen Nokia-areenan kattoon. Mokoma ei ole ennenkään kaihtanut massatapahtumien haastamista, olihan yhtye ainoa, joka taannoin haastoi Popedan jäähyväiskonsertin Ratinan stadionilta. Sittemmin toki Popeda jatkoi ilman Pate Mustajärveä ja Pate Mustajärvi ilman Popedaa, muitta se on toinen tarina.
Annala ihastelikin paikalle saapunutta 1400 istujaa, mutta tuumaili, ettei se riitä vaan on kutsuttava vielä yksi istuja paikalle. Tarkemmin sanottuna tämä istuja tuli lavalla olevalle tuolille eli harmonikkataiteilija Netta Skog, joka aiemminkin on lisännyt värejä Mokoman akustisen ilmaisun sointiin. Seurannut Sinne missä aamu sarastaa toikin tämän asian mainiosti esille.
Mokoma akustisesti: Kuisma Aalto, Santtu Hämäläinen, Marko Annala, Janne Hyrkäs ja Tuomo Saikkonen sekä lisävahvistuksena Netta Skog. Ville Laine
Netta Skogin harmonikka toi lisäväriä Mokoman akustisiin sovituksiin kappaleistaan. Ville Laine
Kierroksia lisäsi Valapatto, joka oli varmastikin koko illan energisimpiä toteutuksia, ottaen akustisista soittimista kaikki mahdolliset rässivivahteet irti. Kierroksia laskettiin tummanpuhuvaan tunnelmaan Koiruoholla, jota korosti Santtu Hämäläisen jyhkeä bassointro. Kappaleen jälkeen Annala totesikin kappaleen käsittelevän kuolemaa, kuten myös seurannut tulevalta EP:ltä löytyvä Taivaan tuuliin. Iloisia aiheita siis, kuten Skog asian ilmaisi. Kitaristi Kuisma Aalto lohkaisi perään ”ei nää nyt niin synkkiä oo kuin joululaulut kuitenkaan”, saaden lavalla olijat ja katsojat repeämään nauruun.
Ainakaan tunnelma salissa ei ollut millään muotoa synkkä, kuten tämä esimerkki koko illan jatkuneesta kappaleiden välien sananvaihdosta osoittaa. Taivaan tuuliin korosti, että Skog tuo harmonikkansa lisäksi sävyä myös taustalaulun muodossa, kun Mokoman normaaliin sekoitukseen lisätään vielä kuulas naisääni.
Kuisma Aalto lohkaisi illan mojovimman kaskun, mutta ennen kaikkea hoiti vakuuttavasti kitaroinnin. Ville Laine
Kädet olivat kovilla sekä eturivissä että koko katsomossa rankan taputtamisen ansiosta. Ville Laine
Marko Annala ja Netta Skog duetoivat Marras -kappaleen lauluäänet hienosti yhteen sointuen. Ville Laine
Ensimmäisen puoliajan loppuun ensin luotiin hieman uskoa Uskalla elää -kappaleen muodossa, kunnes palautettiin synkeään todellisuuteen kappaleella En elä talven yli. Aiemmin mainitsemani ikuisen marraskuun vallitessa ulkona, niin tällä hetkellä tuntuu juuri tuolta. Puoliaika päätettiin räjähtävästi poljennon ollessa tapissaan Kiellän itseni -kappaleella, joka pani kampoihin menevyydessään jopa Valapatolle.
Pieni väliaika antoi tilaisuuden lepuuttaa taputtamisesta aristuneita käsiä ja kostuttamaan kuivunutta kurkkua, kunnes oli jälkimmäisen puoliskon vuoro. Toinen puoliaika aloitti tulevan EP:n merkeissä Tahdon ihmeet takaisin -kappaleella. Kappaleen alkaessa Annalalla oli hetkellisesti sanat hukassa ja lopulta hän niin sanotusti vihelsi kappaleen poikki. Pieni muistikatkos on vain inhimillistä ja tämäkin toi vain lisää lämpöä muutenkin sydämelliseen iltaan. Yleisö osoitti raivoisilla aplodeilla tukeaan ja uusintayrityksellä kappale saatiin upeasti maaliin.
Alun herkistelyn jälkeen oli aika jälleen nostaa kierroksia. Joku katsomossa huusi, että soittakaa Mene ja tiedä, johon Saikkonen totesi, että katsomossa saattaa hyvinkin istua meedio, sillä juuri se kappale olisi vuorossa. Mene ja tiedän jälkeen jatkettiin Annalan ja Skogin duetolla Marras-kappaleen merkeissä. Skog oli kuulemma laittanut sen kunniaksi korkokengät jalkaan, kun ylennettiin kerta hetkeksi liidilaulajaksi. Kappaleen jälkeen hän potkaisikin korkkarit jaloistaan, jotka Janne Hyrkäs kävi poimimassa talteen ja asetteli huolellisesti perkussioidensa eteen somisteeksi.
Kuu saa valtansa auringolta kuuluu suosikkeihini koko Mokoman tuotannosta sekä sähköisenä että näin akustisena. Kappale on sanoituksiltaan suorastaan nerokas eritoten kertosäkeessä, joskin tämä ilmiö toteutuu kauttaaltaan Annalan sanoituksissa. Akustinen toteutus tuo myös sanat esiin syvemmin kuin rässipaahto, joten siinäkin mielessä nämä akustiset konsertit ovat mieleen painuvia tapahtumia.
Tunnelma pysyi koko keikan ajan intensiivisenä. Ville Laine
Santtu Hämäläinen toi basson lisäksi muutamiin kappaleihin myös Kazoon lisäämään riehakkuutta. Ville Laine
Marko Annalan lyriikat tulivat oikeuksiinsa akustisen toteutuksen myötä. Ville Laine
Riehakkuutta ja jopa kantrihenkisyyttä oli luvassa seuraavana Punamultaa-kappaleen muodossa. Kappaleessa oli hallitsemassa roolissa Hämäläisen Kazoo-pilli, josta saatiin myös toki huumoria irti välispiikkien muodossa. Riehakkuuden ja herkkyyden tasapaino säilytettiin, kun latotansseista siirryttiin koko illan herkimpään esitykseen Vapaa-kappaleella. Tai ehkä tämä jatkoi edeltänyttä latotanssitunnelmaa illan viimeisen hitaan roolissa, jonka tahtiin olisi sopinut stetsonit kallellaan nojata tanssiparin poskeen.
Vaikka aikaisemmin oli vitsailtu iloisilla laulunaiheilla kuolemaa käsittelevien sanoitusten tiimoilta, niin pelkkää kuolemaa ja synkkyyttä ei Annalan lyriikat sisällä, josta todistusaineistona toimii kuultu Toinen ihminen, joka on mielestäni yksi modernin ajan kauneimmista rakkauslauluista. Täysiverisenä rakkauslauluna voidaan pitää myös ensimmäisellä jaksolla kuultua Sinä riität -kappaletta. Toinen ihminen soi akustisena uskomattoman kauniisti ja toi mieleeni rakkaan vaimoni, osuen siis maaliinsa kuulijan korvissa, ”Ei ole kauniimpaa kuin toinen ihminen, kuin olla ihmiselle toinen ihminen”.
Marko Annala ja Tuomo Saikkonen panivat jalalla koreaksi. Ville Laine
Kelttiläistä iltanuotiotunnelmaa nostatti Rautaa rinnoista lai lai lai -laulatuksineen yleisön taputtaessa villisti tahtia. Kappale todisti myös, että myös akustiseen ilmaisuun sopii oikeissa kohdissa pieni örinälaulu kuin nenä päähän. Juhlatunnelman viemänä Annala ja Saikkonen tanssahtelivat pitkin lavaa. Jota he olivat muutenkin tehneet pitkin iltaa ollen ainoat, jotka eivät istuneet tuoleillaan. Sydänjuuret päätti setin upeiden lauluharmonioiden sävyttämänä jälleen herkissä tunnelmissa, joskin väliosaan saatiin taas mukaan kantripoljentoa.
Yleisö ei ollut tokikaan saanut tarpeekseen taputtaen raivokkaasti saadakseen sankarinsa takaisin lavalle, joten encoren merkeissä vielä kesytettiin perkeleitä. Kesytä perkeleet onkin kuulunut vuosikaudet Mokoman keikkojen huipennukseen, eikä akustinen konserttisalikeikka tuonut tähän poikkeusta. Nyrkit nousivat ilmaan hu-huutojen sävyttämänä myös Tampere-talon illassa, tuoden koko keikan järisyttävään kliimaksiinsa.
Innokkaimmat metallipäät jatkoivat matkaansa Tavara-asemalle Stam1nan keikalle, joka sopivasti alkoi Mokoman keikan jälkeen. Tamperelaistunut Mokoman jäsenten perustama Sakara Records -yhtiö oli vahvasti edustettuna Tampereen lauantai-illassa. Itse kuitenkin suunnistin kiltisti kotiin, sillä ei makeaa mahan täydeltä, kuten vanha kansa sanoo.
Tuomo Saikkonen ei malttanut pysyä paikallaan yleisön kannustaessa parhaimpansa. Ville Laine
Nyrkit kohosivat kattoon perkeleitä kesyttäessä konsertin huipennuksessa. Ville Laine
Mokoman akustinen kiertue jatkuu vielä useamman paikkakunnan voimin. Ville Laine
Mainitut 1400 osallistujaa nauttivat Mokoman konsertista silminnähden sydämellään ja raivokkaat väliaplodit sekä rytmitaputukset sävyttivät iltaa. Kanssakatsoja summasi illan osuvasti yleisön virratessa ulos salista kohti Tampereen yötä: ”Kädet on ihan kipeinä, kun on taputettu hulluna”.
Mokoma akustisesti, Tampere-talon Iso sali, lauantaina 15.11.2025
Konsertti kuullaan Helsingin Savoy-teatterissa 19.11.