Google Onen päivitys tuo sovellukseen Tinderin tapaisella pyyhkäisykäyttöliittymällä varustetun tiedostojen poistonäkymän. Kuvat: Android Authority.

Google Onen päivitys tuo sovellukseen Tinderin tapaisella pyyhkäisykäyttöliittymällä varustetun tiedostojen poistonäkymän. Kuvat: Android Authority.

Google on päivittänyt pilvipalvelunsa hallintasovelluksen Google Onen Androidilla.

Google Onen päivitys versioon 1.287.828055836 tuo sovellukseen lisää Googlen viimeisimmän Material 3 Expressive -käyttöliittymätyylin mukaista ilmettä.

Uudistettu Material 3 Expressive -ilme näkyy Google Onen tallennustilan hallinnan näkymässä, jossa lisäksi esikatselukuvat ovat aiempaa pienemmät, kohteiden valintamerkkiä on uudistettu ja suodatuspainikkeet ovat sijoitettu samalle riville.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)

Mukaan on myös tuotu uusi kortti, joka kannustaa poistamaan turhia tiedostoja. Tähän liittyen Google Onen päivityksessä onkin tapahtunut mielenkiintoinen muutos, sillä tiedostojen poistamiseen mukaan on tullut uusi Tinder-deittisovellusta vahvasti muistuttava pyyhkäisytoiminto, kertoo Android Authority -sivusto.

Google Onessa käyttäjä voi pyyhkäistä valokuvia, videoita tai tiedostoja oikealle tai vasemmalle päättääkseen, säilyttääkö vai poistaako ne.

Googlen on havaittu aiemmin testaavan vastaavaa uutta kuvien poistotapaa myös osaksi Google Kuvat -sovellusta, mutta sitä ei ole vielä laajasti julkaistu. käytössä. Google Onessa uudistus on kuitenkin jo käytettävissä sekä Kuvat- että Drive-välilehdillä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)

Google Onen uudistusten jakelu tapahtuu yhä vaiheittain, minkä takia ne eivät välttämättä näy vielä kaikille käyttäjille.

Google One -sovellus löytyy asennettavaksi ja päivitettäväksi Google Play -kaupasta.

Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta – katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla