Pääjohtaja Tim Davie ja uutisten johtaja Deborah Turness joutuivat eroamaan, kun BBC jäi kiinni presidentti Donald Trumpin puheiden vääristelystä. Kuva: Isabel Infantes / Reuters
BBC joutui kriisiin yhdisteltyään vääristelevästi Donald Trumpin puheita. Neljä median tuntijaa pohtii, miten julkisen palvelun mediatalo voi säilyttää polarisoituneen yleisön luottamuksen.
Hanna Weselius: Median on pidettävä kiinni ideaaleistaan
Donald Trumpin poliittinen projekti perustuu todellisuuden halveksimiselle. Keskeinen ajatus on, että kaikki on mahdollista eikä mikään ole totta. Rohkaisiko Trump kannattajiaan valtaamaan kongressitalon? Ehkä. Sanoiko hän myöhemmin Fox Newsissa valtausta ”täysin harmittomaksi”? Mitä väliä.
Trumpin korvausvaatimus BBC:lle on läpeensä tekopyhä. Eikö tekisikin mieli osoittaa häntä sormella: Hyi! Kehtaat takertua kuvamanipulaatioon, kun itse olet oranssi ja pyörität villiä todellisuussirkusta kirkkaassa päivänvalossa!
Filosofi Judith Shklarin mukaan tekopyhyys on pahe, jota pitää sietää, koska se tukee liberaalia demokratiaa. Pystyssä pysyäkseen liberaalin demokratian rakenne tarvitsee kollektiivisia ideaaleja, joihin kukaan ei tosiasiassa yllä.
BBC:n pitää sietää Trumpin tekopyhyys ja olla vastedes tekemättä virheitä. Vaikka kuvajournalismin uskottavuus on pulassa, se on silti sopimus, joka on pakko pitää voimassa. Se on kollektiivinen ihanne, johon ei voi päästä mutta jota on jaksettava vaalia.
Kirjoittaja on kirjailija ja valokuvataiteen yliopistonlehtori.
Pasi Kivioja: Medialla ei ole varaa ylimielisyyteen
BBC on Yleä tarkempi neutraalista imagostaan. BBC:n uutistoimittajat eivät esimerkiksi saa julkisesti esittää mielipiteitään, jotka liittyvät politiikkaan tai muihin kiistanalaisiin aiheisiin. Tämä koskee jopa sometykkäyksiä, uudelleenjakoja ja emojeja.
Kriisi BBC:ssä syntyi siitä, ettei neuvonantajan huomioita otettu vakavasti, joten hän erosi tehtävästään ja jakoi kriittisen muistionsa. Ylimielisyyteen ei ole näinä päivinä varaa. Ei auta jäädä hokemaan, että totta kai olemme puolueettomia, jos löytyy näyttöä muusta.
Myös Ylen on syytä olla entistä tarkempi siitä, ettei sitä päästä syyttämään vinoumista. Vastaava päätoimittaja Panu Pokkinen kirjoitti BBC-kolumnissaan, että ”journalismiimme ei kuulu väärien mielikuvien synnyttäminen eikä virheen hetkellä välinpitämätön suhtautuminen”.
Onko Yle reagoinut muuten kuin siilipuolustuksella esimerkiksi oikealta laidalta esitettyyn arvosteluun Ylen käyttämien kommentaattoreiden puolueellisuudesta? Olipa kritiikissä perää tai ei, kertoisitteko meille, miten asiaa on selvitetty. Jos ei ole tehty mitään, miksi ei?
Kirjoittaja on journalisti ja tietokirjailija.
David Mac Dougall: Virheitä ei voi välttää, mutta niistä voi oppia
Donald Trump on oikeassa: BBC mokasi. Se vääristeli Yhdysvaltojen presidentin tarkat sanat, vaikkei hänen mielipidettään kongressin valtauksesta, kun äänitiedostoja puheen kahdesta täysin eri osasta yhdisteltiin.
Virheetön mediatalo ei ole mahdollinen. BBC tuottaa joka viikko tuhansia tunteja uutisia televisiossa, radiossa ja digitaalisessa muodossa sekä kotimaassa että kymmenillä kielillä. Britanniassa on kaksi iltauutislähetystä BBC1-kanavalla sekä 17 alueellista tv-uutislähetystä. Radiossa on seitsemän kansallista radioasemaa ja lähes 50 alueellista radioasemaa.
Virheet ovat siis väistämättömiä. Tässä tapauksessa virheen teki kuitenkin BBC:n tärkein dokumenttiohjelma, ja se kohdistui Donald Trumpiin, joka vaatii jättiläiskorvauksia ja anteeksipyyntöä oikeuskanteella uhaten.
Virheen BBC oli tehnyt myös ulkoistaessaan lippulaivaohjelmansa ulkopuoliselle tuotantoyhtiölle. Yleisradioyhtiön olisi tuotettava näin korkean profiilin ohjelma itse, koska vain silloin prosessia ja journalistisia standardeja voidaan valvoa riittävän tarkasti.
Virheet kannattaa tunnustaa ja korjata ja pyytää niitä anteeksi. Samalla pitää kuitenkin jatkaa rohkeaa journalismia ja poliitikkojen asettamista vastuuseen. Siten toimittajat tekevät työnsä ja palvelevat yleisöä.
Kirjoittaja on journalisti.
Teppo Turkki: Maailman kaaoksessa tarvitaan rohkeaa journalismia
Panorama-ohjelma ja BBC:n kriisi kertovat, että eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden asemaa voidaan horjuttaa. Yhteiskuntien polarisaatiossa ja paineessa luottamuksen poliittinen hintalappu kasvaa.
Toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilan vaihe Ylen johdossa jää historiaan sisällöllisen ’”kivuuden” ja poliittisen varovaisuuden journalismin aikakautena. Yle ei kuitenkaan kyennyt vastustamaan parlamentaarisen työryhmän poliittisia paineita ja rahoitusleikkauksia.
Viime aikoina on ollut ikävä Leif Salménia, jonka kunnia-asia oli valvoa vallassa olevia niin, että suomalaiset pystyivät muodostamaan käsityksen yhteiskunnasta ja omasta ajastaan.
Yhä kaoottisemmassa maailmassa tarvitsemme journalistisesti rohkeamman ja hereillä olevan Ylen – mediatalon, jonka journalismi rakentuu kirkkaista havainnoista ja oivalluksista raportoiden maailmasta sellaisena kuin se on.
Ylen tulee uskaltaa ottaa riskejä eikä pelätä yhteiskunnallisen polarisaation luomia ulkopuolisia paineita. Uutistyön ja raporttien prosesseihin tarvitaan lisää kriittisiä ja vastakkaisiakin näkökulmia. Tunnelmalähtöisten väitteiden sijaan tarvitaan faktoja ja todisteita. Toimitusprosessien, editoinnin ja lähteiden käytön jäljitysketjut tulisi avata yleisölle näkyviksi.
Kirjoittaja on tutkija.