”Kun taloustieteilijät varoittivat keväällä, että Trumpin tullipolitiikka tuhoaisi Yhdysvaltain talouden, moni uskoi heitä.”
Vielä muutama vuosi sitten oli tavallista ajatella, että epäluottamus mediaa ja asiantuntijoita kohtaan oli oikeiston oire. Sitä pidettiin populismina, mediavastaisuutena, ”trumpismina”, ilmiönä, joka koski vain tiettyä puoliskoa poliittista kenttää.
Mutta nyt tilanne on toinen. Uskottavuuden kriisi ei enää ole oikeiston tarina. Siitä on tullut yhteinen todellisuus.
Britannian yleisradioyhtiön BBC:n johto ilmoitti eroavansa, kun kävi ilmi, että yhtiön toimittajat olivat tietoisesti muokanneet Donald Trumpin puheita mustamaalaavaan sävyyn. Raja ylittyi. Se ei ollut pieni toimituksellinen virhe.
Se oli isku suoraan siihen ytimeen, josta journalismi saa voimansa: luottamukseen.
BBC on ollut vuosikymmeniä esikuva riippumattomasta ja arvokkaasta uutistyöstä. Jos jopa se kompastuu ideologiseen suodattimeen, kuka enää voi väittää olevansa täysin puolueeton?
Tämä ei ole vain brittien ongelma. Sama ilmiö näkyy kaikkialla. Asiantuntijat, joita aiemmin pidettiin totuudenvartijoina, ovat menettäneet osan uskottavuuttaan, koska heistä on tullut liian tiiviisti sidonnaisia politiikkaan ja mediaan.
Kun taloustieteilijät varoittivat keväällä, että Trumpin tullipolitiikka tuhoaisi Yhdysvaltain talouden, moni uskoi heitä.
Nyt tiedämme, että niin ei käynyt. Talous jatkaa kasvuaan ja teollisuus on piristynyt. Asiantuntijat olivat väärässä, mutta vain harva myöntää sen ääneen.
Uskottavuus ei katoa siksi, että ihmiset olisivat ”huonosti koulutettuja” tai ”herkkiä valeuutisille”. Se katoaa silloin, kun todelliset virheet ja valinnat peitetään.
Kun median virheistä vaietaan, mutta yleisö näkee ne omin silmin, katkos syntyy. BBC:n tapaus teki tästä näkyvää: ei ole enää kyse epäilystä, vaan tosiasiasta.
Suomessakin tämä muutos tuntuu. Moni lukija huomaa, miten kansainväliset uutiset toistuvat samoina kaikissa suurissa medioissa. Kysymys ei ole pelkästään uutisten sisällöstä, vaan sävystä: kuka on hyvä, kuka paha, kuka saa puhua ja kuka ei.
Kun tästä huomauttaa, saa usein kuulla olevansa ”ääripäässä”. Mutta todellisuudessa yhä useampi, poliittisesta taustasta riippumatta, haluaa vain avoimempaa keskustelua ja vähemmän valmiiksi paketoituja totuuksia.
Uskottavuuden kriisi ei ole enää marginaali-ilmiö. Se on valtavirran kriisi. Ja kun valtavirta menettää uskottavuutensa, se menettää myös valtansa.
Ihmiset eivät enää niele sitä ajatusta, että ”asiantuntijat tietävät paremmin”. He haluavat nähdä datan, kuulla vaihtoehtoiset näkemykset ja muodostaa itse mielipiteensä.
Kirjoittaja on merikarvialainen kansanedustaja (ps.).
”
Asiantuntijat olivat väärässä, mutta vain harva myöntää sen ääneen.