Astara on asettanut uudet, tieteellisiin tutkimuksiin perustuvat tavoitteensa nollapäästöille vuoteen 2045 mennessä. Lisäksi yhtiö on asettanut lyhyen aikavälin tavoitteekseen 42 % absoluuttisen päästövähennyksen vuoteen 2035 mennessä. Astaran koko toiminnan tuottamat kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2024 vähenivät jo 18 % vuoteen 2023 verrattuna. Tehokas päästöjen vähennys on ollut sekä ajoneuvokannan voimakkaan sähköistymisen että uusiutuvan energian käytön lisääntymisen ansiota.

Suomessa Kia- ja Mitsubishi -henkilöautojen maahantuojan Astara Auto Finland Oy:n emoyhtiö, espanjalainen Astara Mobility S.L., etenee määrätietoisesti kohti kestävän kehityksen tavoitettaan. Vuonna 2024 Astara vahvisti suunnitelmansa saavuttaa täydellinen hiilidioksidipäästöjen nollataso vuoteen 2045 mennessä. Vuosi oli käänteentekevä yrityksen kestävän kehityksen muutoksessa ja vahvisti sen asemaa johtavien autovalmistajien ensisijaisena kumppanina siirtymisessä puhtaaseen liikkuvuuteen. Lisäksi juuri julkaistu yhtiön vuoden 2024 vastuullisuusraportti korostaa ESG-saavutuksia (”Environment” ympäristövastuu, ”Social” yhteiskuntavastuu, ”Governance” hyvä hallintotapa) ja vahvistaa yhtiön sitoutumista hiilidioksidipäästöttömään, ihmiskeskeiseen liiketoimintamalliin.

Kestävä muutos, jolla on globaali vaikutus

Yritys on rakentanut strategiansa kolmelle keskeiselle pilarille: sähköistyminen ja puhdas liikenne, tehokas ja kestävä toiminta sekä ihmiskeskeinen yrityskulttuuri. Vuoden 2024 vastuullisuusraportin mukaan se saavutti seuraavat tulokset:

  • Vähensi toiminnastaan aiheutuvia päästöjä 18 % (6 628 tCO₂e).
  • Yhtiön sähköistetyn ajoneuvokannan osuus nousi 62 %:iin (vuonna 2023 osuus oli 30 %).
  • Saavutti 80 %:n uusiutuvan energian käytön toimitiloisssan.
  • Mittasi ensimmäistä kertaa tason 3 -arvoketjun päästöt, jotka muodostivat 99 % yhtiön hiilijalanjäljestä – ajoneuvojen käyttö muodosti 72 % ja valmistus 24 %.
  • Suoritti toimipaikkojen ilmastoriskien arvioinnin, jonka tuloksena riskiprofiili oli alhainen.
  • Edisti sukupuolten monimuotoisuutta: naiset edustavat nyt 40 % uusista työntekijöistä yrityksen hallinto-, henkilöstö-, talous- ja lakiasiainosastoilla.

”Astara on sitoutunut tekemään liikkuvuudesta entistä helpommin saatavilla olevaa ja kestävämpää. Kestävyystavoitteemme perustuvat selkeään, dataan pohjautuvaan strategiaan. Se heijastaa kokonaisvaltaista näkemystä: vähennämme omien toimintojemme hiilidioksidipäästöjä ja edistämme aktiivisesti entistä sähköistetymmän liikenteen ekosysteemin kehittämistä markkina-alueittain”, Astaran toimitusjohtaja Ignacio Enciso kertoo.

Astaran kestävän kehityksen globaalin johtajan Fernando Pardillon mukaan tuore vastuullisuusraportti kuvaa kestävän kehityksen mittareiden integroitumista yhtiön päivittäiseen päätöksentekoon, keskittyen pitkäaikaisiin sitoumuksiin sekä selkeästi mitattaviin toimiin sen liiketoiminnassa, toimintakulttuurissa ja sosiaalisissa aloitteissa.

Sähköinen liikenne, data ja kumppanuudet muutoksen ajureina

Vuonna 2024 Astara vahvisti rooliaan sähköisen liikenteen globaalina edistäjänä konkreettisin tuloksin:

  • Myi lähes 20 000 akkukäyttöistä sähköautoa (BEV), mikä vastaa noin 10 %:a yhtiön kokonaismyynnistä.
  • Laajensi Astara Move -ajoneuvojen tilauspalvelun Portugaliin ja Sveitsiin, kasvattaen ajoneuvokantaansa 59 %:lla 2 398 ajoneuvoon.
  • Asensi 91 omaa latauspistettä ja ylläpiti kumppanuuksia tärkeimpien julkisten latauspalvelujen tarjoajien, kuten Eneco eMobilityn (Belgia) ja Copec Voltexin (Chile) kanssa, toimittaen 1,2 miljoonaa kWh sähkoistä energiaa vuonna 2024.

Ihmiskeskeinen kulttuuri

Astara jatkaa yrityskulttuurinsa vahvistamista keskittyen osaamisen kehittämiseen ja vastuullisuuteen. Vuonna 2024 se edisti prosessien digitalisointia ja standardointia ottamalla käyttöön globaalin henkilöstöhallintajärjestelmän, jolla vahvistetaan yrityskulttuurin vaikutusta yhtiön eri tiimeissä ja koko liiketoiminnassa.

Yhtiö on kaksinkertaistanut keskimääräisen vuotuisen koulutuksen työntekijää kohden, ollen nyt 33,4 tuntia (+114 % vuoteen 2023 verrattuna). Samalla 79 % työvoimasta osallistuu aktiivisesti LinkedIn Learning -oppimisalustan käyttöön, minkä ansiosta Astara on tunnustettu ”High Performer” -yhtiöksi tällä alustalla. Lisäksi sen sitoutuminen kulttuuriseen muutokseen, joka on linjassa vastuullisuuden kanssa, on palkittu Double Gold -palkinnolla ICE Awards 2025 -kilpailussa globaalin Astara Mobility -haasteprojektin ansiosta.

Astara on myös edistänyt monimuotoisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta koskevissa tavoitteissaan, ja naisten osuus uusista työntekijöistä on jo yli 40 % yrityksen eri avainalueilla. Yhtiö on saavuttamassa lisäksi tavoitteensa, jonka mukaan naisten osuus on 33 % koko sen henkilöstöstä vuoteen 2027 mennessä.

Vahva hallinto, positiivinen sosiaalinen vaikutus ja pitkän aikavälin visio

Vuonna 2024 saatiin päätökseen yhtiön ensimmäinen kaksinkertainen olennaisuusarviointi, jossa tunnistettiin 49 vaikutusta, riskiä ja mahdollisuutta, sekä asetettiin 11 strategista ESG-prioriteettia. Lisäksi Astaran yhteistyökumppanit ja toimittajat noudattavat eettistä säännöstöä, jonka avulla voidaan varmistaa yhdenmukaiset vastuulliset liiketoimintastandardit. Sisäisesti 74 % työntekijöistä suoritti liiketoiminnan etiikkaa koskevan testin, eikä vuoden aikana vahvistettu yhtään korruptiotapausta tai ihmisoikeusrikkomusta.

Astara vahvistaa edelleen positiivista vaikutustaan monimuotoisen organisaation avulla, joka koostuu lähes 3 000 työntekijästä sekä 52 eri kansallisuudesta. Lisäksi Astara luo positiivista sosiaalista vaikutusta strategisten liittoutumien avulla valmistajien, paikallisten kumppaneiden ja yhteisöjen kanssa.

Esimerkiksi vuonna 2024 yritys käynnisti Kolumbiassa Nashira-projektin, joka edistää kiertotaloutta antamalla akuille uuden elämän paikallisten naisjohtoisten yhteisöjen hyödyksi. Se on todellinen esimerkki yhteistyöhön perustuvasta innovaatiosta, joka edistää kiertotaloutta ja naisten voimaannuttamista haavoittuvissa ympäristöissä.

Astara jatkaa vastuullisen liikkuvuuden kasvattamista, laajentaa kumppanuuksia valmistajien ja operaattoreiden kanssa, parantaa ESG-suorituskykyä ja tarjoaa puhtaampia, joustavampia ja paremmin verkottuneita liikkuvuusratkaisuja.

Yhtenä YK:n Global Compact -aloitteen allekirjoittajana Astara vahvistaa sitoutumistaan aloitteen kymmeneen periaatteeseen ja Agenda 2030 -toimintaohjelmaan yhtiön vastuullisuuden kehityksen kautta. Lisäksi, yhtenä EV100-aloitteen jäsenenä, Astara nopeuttaa siirtymistä sähköiseen liikkuvuuteen. Selkeillä ja kunnianhimoisilla tavoitteilla, kuten 42 %:n vähennyksellä tason 1- ja 2-päästöissä ja 50 % vähennyksellä tason 3-päästöissä vuoteen 2035 mennessä, Astara vahvistaa nollapäästötavoitteen saavuttamista vuoteen 2045 mennessä.

Astaran vuoden 2024 vastuullisuusraportista

Nyt julkaistu Astaran vastuullisuusraportti on laadittu Euroopan kestävän kehityksen raportointistandardien (ESRS) mukaisesti, ja se on yhdenmukainen kestävän rahoituksen ilmoittamista koskevan asetuksen (SFDR) ja CDP:n kanssa. Astaran vuoden 2024 hiilijalanjälki (tasot 1, 2 ja 3) on ulkoisesti varmennettu SGS:n toimesta.

Astaran vuoden 2024 kestävän kehityksen raporttiin voi tutustua kokonaisuudessaan osoitteessa: https://astara.com/en/sustainability